Lemmikit tuovat iloa elämään

Lemmikit rakastavat omistajaansa

Lemmikkien ja heidän omistajiensa suhde on aina ainutlaatuinen ja yksilöllinen. Lemmikit hoitavat, rakastavat ja jopa auttavat olemassa olollaan läheisiä ihmisiään vaikeimpien aikojen yli. Hevonen, kani, koira tai kissa – kuinka ne kaikki pitävätkään kaikenlaisesta huomiosta. Ihminen eli omistaja pitää myös siitä tunteesta, kun huomaa olevansa lemmikilleen kaivattu ja rakastettu persoona. Kissan kehräys, koiran hännän heilutus ja hevosen hirnahdus, ne kaikki kertovat, että omistaja on ainutlaatuinen ja tärkeä.

Kuinka mukavaa onkaan tehdä asioita yhdessä: lähteä koiran kanssa lenkille, loikoilla vuoteella kissa seuranaan tai ratsastaa omalla tärkeällä hevosellaan verkkaiseen tahtiin läpi metsien, harjujen ja peltojen. Lemmikeillä on huomattava, positiivinen vaikutus sekä omistajansa päivittäiseen elämään että mielenterveyteen.

Tukiverkkoja ja sydänystäviä

Jokainen ihminen tarvitsee luotettavia ystäviä eli tukiverkkoja, jotka ovat mukana jakamassa niin hyviä kuin huonojakin hetkiä. Ilot ja surut halutaan jakaa yhdessä sen tärkeimmän henkilön, eli monien henkilöiden tapauksessa, lemmikin kera. Tukiverkkoja elämän eri tilanteissa ovat muun muassa perhe, ystävät, työ- ja harrastuskaverit, hoitoalan ammattihenkilöt ja yhä useammin myös rakkaat lemmikit. Erityisen rakkaita ja läheisiä lemmikit ovat silloin, kun muut ihmiskontaktit ovat vähäisiä tai niitä ei ole muodostunut juuri ollenkaan.

Lemmikit hoitavat

Läheisiä ihmisiään elämän eri tilanteissa. Lemmikit pitävät usein myös omistajansa aktiivisena silloin, kun muuten ei itse jaksa. Erityisen paljon kiitosta saavat usein koirat, jotka vievät omistajansa lenkille raikkaaseen ulkoilmaan. Ulkona tapaa usein myös tuttavia ja kuulumisten vaihto käy kuin itsestään, jonka lisäksi sekä koira että omistaja saavat mieltä piristävää liikuntaa. Eläinterapeutti on nykyään päivän muotisana ja näitä aitoja terapeutteja näkee sekä kouluissa, palvelukodeissa että työpaikoilla.

Lemmikit tuovat säännöllisen päivärytmin

Lemmikeillä on aina itsellään opittu ja säännöllinen rytmi päivittäisten asioiden kanssa. Lemmikin ja omistajan päivään kuuluvat muun muassa lemmikin ja omistajan yhteiset liikunta- ja ruokintahetket sekä aktivointi- ja muut seurusteluhetket. Lemmikille on helppo puhua, lemmikki ei milloinkaan keskeytä, tuomitse tai ole kiireinen. Lemmikillä on aina aikaa omistajalleen ja samaa se toivoo myös omistajaltaan.

Lemmikit huolehtivat ja antavat monien elämälle todellisen tarkoituksen. Lemmikit käyttävät omistajaansa paikoissa joissa on muitakin ihmisiä, eli ihmisen sosiaalinen elämä saattaa vilkastua. Koira- tai kissanäyttelyt, eläinkaupat ja lemmikkipuistot odottavat sekä lemmikkiä että omistajaa mukavaan yhdessäoloon. Lemmikkien avulla eläinten ystävät tutustuvat helposti toisiinsa ja voivat vaihtaa erilaisia vinkkejä ja kokemuksia.

  • Lemmikillä on sinulle aina aikaa
  • Lemmikki ei milloinkaan epäile sanojasi tai puhu sinusta selän takana pahaa
  • Lemmikki luottaa omistajaansa kuin vahvaan kallioon
  • Lemmikille voi antaa halauksen vaikka joka päivä ja lemmikki palkitsee sinut omilla hellyydenosoituksillaan, pesemällä kielellään kasvosi tai katsomalla sinua viattoman näköisenä suoraan silmiin
  • Lemmikki voi lisätä tai edistää monia omistajansa sosiaalisia kontakteja