Avainsanat

, , , , , , , , , , , , ,

Islantiin muuttomatkalta palannut talvipukuinen naurulokki Örvar on elänyt yli vuoden ja matkannut edestakaisin valtameren yli nuolen haavoittamana. Kuva: Island Monitor, mbl.is.

Naurulokki (Chroicocephalus ridibundus, aikaisemmin Larus ridibundus) on yksi odotetuista ja äänekkäistä – kevään tuojista Pohjolassa. Naurulokki on lähes koko Euroopassa tavattava muuttolintu, jonka pohjoisessa pesivät yksilöt muuttavat talveksi Brittein saarille tai Länsi-Eurooppaan. Islannin länsiosassa sijaitsevassa Borgarnesissä tavattiin huhtikuussa 2016 naurulokki, jonka rinnassa törrötti pystyssä pitkä nuoli. Sittemmin tuon ikävän kantamuksen mukaan Örvar (nuoli) nimen saanut lokki nähtiin useilta kertoja eri paikoissa, mutta syksyllä lintu – kuten muutkin naurulokit – katosi näkyvistä.

Mutta keväällä 2017 Örvar palasi – ja nuoli on yhä linnun rinnassa. Valtameren ylittänyt pitkä ja rasittava edestakainen muuttomatka, yhdistettynä nuolen aiheuttamiin rasituksiin ja vaikeuksiin jokapäiväisessä lentämisessä, ravinnonhankinnassa ja muissa toiminnoissa, on paitsi yllättävä myös uskomattoman sitkeä suoritus Örvar-lokilta (Iceland Monitor, 23.5.2017; http://icelandmonitor.mbl.is/news/nature_and_travel/2017/05/23/seagull_flies_from_iceland_and_back_with_an_arrow_i/