Avainsanat

, , , , , ,

Sarvikuonon jäljittäminen, nukuttaminen ja kiinni ottaminen vaativat norsuilla ratsastavilta riistanvartijoilta ja apujoukoilta usean tunnin urakoinnin. Kuva: Phys.Org.News.

Himalajan vuoristovaltio Nepal on yksi harvoista paikoista, joissa on jäljellä elinvoimainen yksisarvisen eli intiansarvikuonon (Rhinoceros unicornis) kanta. Muualla sarvikuonojen kohtaloksi on yhä hälyttävämmin koitunut joutuminen salametsästyksen uhreiksi. Nepalissa salametsästys on pystytty pitämään varsin hyvin kurissa, vaikka vuonna 2016 yksi yksilö tapettiin. Harvinaisen lajin suojelun tehostamiseksi Nepalin viranomaiset ovat päättäneet siirtää viisi intiansarvikuonoa – yhden uroksen ja neljä naarasta – syrjäisen, maan länsiosassa sijaitsevaan Shuklaphantan kansallispuistoon.

Operaation ensimmäisessä vaiheessa 3.4.2017 otettiin kiinni aikuinen, noin 12-vuotias voimakas uros Chitwanin kansallispuistosta. Tämän ja luultavasti noin viikon kuluessa kiinni otettavat muut sarvikuonot saavat uuden kotipaikan Shuklaphantan kansallispuistosta, jonne siirrettiin ja vakiinnutettiin sarvikuonokantaa jo 2000-luvun alussa. Harvalukuisen populaation geneettisen elinvoiman vahvistamiseksi ja samalla lajin suojelemiseksi salametsästykseltä, Shuklaphantan kansallispuiston kantaa vahvistetaan.

Salametsästäjien tavoitteena sarven irti sahaaminen, sillä sarvista maksetaan laittomilla markkinoilla jopa kymmeniä tuhansia dollareita. Sarvia käytetään erityisesti Kiinassa ja muualla Kaakkois-Aasiassa kansanomaisen lääketieteen rohdoksina.

Nepal on panostanut hyvällä menestyksellä sarvikuonojen suojeluun. Nepalissa on tätä nykyä noin 645 intiansarvikuonoa. Myös rangaistukset salametsästyksestä ovat ankarat – maksimirangaistus on 15 vuotta vankeutta (Phys.Org.News 3.4.2017:  https://phys.org/news/2017-04-nepal-relocate-rare-one-horned-rhinos.html

Aiheesta muualla Tiedebasaarissa:

Nepalissa vuosi ilman sarvikuonon salakaatoja. Tiedebasaari 7.2.2016; https://tiedebasaari.com/2016/02/07

Nepal lahjoittaa Kiinalle harvinaisia intiansarvikuonoja. Tiedebasaari 13.7.2016; https://tiedebasaari.com/2016/07/13

Mainokset