Avainsanat

, , , , , , , , , , , , ,

Muuttomatkat lyhentyneet 7000 kilometrillä

Suomessa pesivien haarapääskyjen muuttomatka suuntautuu tuhansien kilometrien päähän, jopa eteläiseen Afrikkaan, mutta Etelä-Amerikassa osa lajin kannasta on sopeutunut paljon paikallisempiin elinoloihin. Kuva: Kai Aulio.

Suomessa kesäntuojana tuttu haarapääsky (Hirundo rustica) on yksi pisimmän muuttomatkan lentävistä lintulajeista. Haarapääsky on levinneisyydeltään yleismaailmallinen: Lajia tavataan kaikilla mantereilla Antarktista lukuun ottamatta. Tuhansien kilometrien yhdensuuntaisista muuttomatkoistaan tunnettavan lajin suomalaiset linnut lentävät talveksi Keski- ja Etelä-Afrikkaan. Vastaavasti Pohjos-Amerikassa – Kanadassa ja Yhdysvalloissa – pesivät pääskyt talvehtivat Etelä-Amerikan keski- ja eteläosissa. Näin pääskyt ovat ikimuistoisesti käyttäytyneet, mutta Argentiinassa haarapääskyillä on todettu uudenlainen, sekä muuttomatkojen että vuosikierron ajankäytön suhteen radikaali, tuhansien kilometrien muuttoetäisyyksien lyheneminen.

Jo aikaisemmin on saatu viitteitä haarapääskyjen muuttuneista elintavoista, mutta vasta lintujen seuranta radiolähettimillä on varmistanut muutoksen. Yhdysvaltalaisen Cornell-yliopiston tutkijan David W. Winklerin johdolla Current Biology -tiedelehden verkkopainoksessa 16.3.2017 julkaistussa tutkimuksessa esitetään varmennetut havainnot siitä, että Argentiinassa pesivät pääskyt eivät lennäkään Yhdysvaltoihin tai Kanadaan. Ensimmäiset havainnot käyttäytymismuutoksesta tehtiin noin 35 vuotta sitten. Vuosikymmenien aikana on todettu sikäläisten haarapääskyjen viettävän koko elinaikansa vain Etelä-Amerikan mantereella. Edestakaisten muuttomatkojen kokonaispituus on lyhentynyt jopa 7000 kilometrillä.

Vuosikierron aikataulussa 6 kuukauden siirtymä

Muuttomatkan lyhentyminen on muuttanut myös haarapääskyjen vuosirytmiä perusteellisesti. Muuton, pesinnän alkamisen ja poikasten lentoonlähdön aikataulu on siirtynyt kokonaisuudessaan noin kuudella kuukaudella.

Haarapääskyillä havaittu muutos on poikkeuksellisen suuri ja nopea. Monilla lintulajeilla on todettu vakiintuneiden muuttoreittien muutoksia ja yrityksiä pesiä talvehtimisalueilla tai niiden läheisyydessä. Mutta yleensä tällaiset yritykset jäävät vain lyhytaikaisiksi poikkeuksiksi. Argentiinan haarapääskyjen käyttäytymismuutos on osoittautunut pysyväksi, sukupolvelta seuraavalle siirtyneeksi tavaksi. Muutosta on luonnehdittu poikkeuksellisen nopeaksi evolutiiviseksi kehitykseksi ja lintulajin hämmästyttäväksi kyvyksi sopeutua uudenlaisiin olosuhteisiin (Current Biology, 16.3.2017; http://www.cell.com/current-biology/fulltext/S0960-9822%2817%2930275-0

Mainokset