Avainsanat

, , , , , , , , , , , , , , , ,

Yhdysvaltain Kanedan lentotukikohta toimii asutuksen keskellä Okinawan saarella Japanissa. Kuva: The Japan Times.

Yhdysvaltain Kanedan lentotukikohta toimii asutuksen keskellä Okinawan saarella Japanissa. Kuva: The Japan Times.

Yhdysvaltain ilmavoimilla on Japanissa vilkkaasti toimivia lentotukikohtia, jotka sijaitsevat asutuksen lähistöllä tai keskellä. Sotilasilmailussa olennainen ympärivuorokautinen lentotoiminta aiheuttaa väistämättä meluhaittoja, joita on lähes mahdotonta estää. Tukikohtien lähialueiden asukkaat ovat jo vuosikymmeniä sitten aloittaneet kamppailun lentomelun vähentämiseksi ja haitankärsijöille maksettavien korvausten määräämiseksi. Japanin hallituksen, joka on USA:n kanssa sopimukset tukikohdista solminut, maksettavaksi on langetettu miljoonakorvauksia. Uusimmassa korvauskäsittelyssä oikeus määräsi ennätykselliset korvaukset muun muassa uni- ja oppimisvaikeuksista kärsimään joutuneelle väestölle.

Okinawan saarella Yhdysvaltain ilmavoimien halussa oleva Kaneda Air Base -lentotukikohta sijaitsee keskellä tiivistä asutusta, ja noin 22 000 asukasta osallistui lentomeluhaitoista korvauksia hakevaan haasteeseen. Korvausten lisäksi paikallisväestö vaati lentoliikenteen kieltämistä yöaikaan ja aikaisin aamulla.

Yölentoja ei kielletty

Okinawan lentotukikohtaa vastaan on osoitettu mieltä jo vuosien ajan, ja uusimmassa haasteessa 22 000 asukasta vaati korvauksia lentomelusta. Kuva: The Japan Times.

Okinawan lentotukikohtaa vastaan on osoitettu mieltä jo vuosien ajan, ja uusimmassa haasteessa 22 000 asukasta vaati korvauksia lentomelusta. Kuva: The Japan Times.

Oikeuden 23.2.2017 antamalla päätöksellä Japanin hallitus määrättiin maksamaan tukikohdan aiheuttamasta lentomelusta kärsiville korvauksia kaikkiaan 30.2 miljardia jeniä, mikä vastaa noin 245 miljoonaa euroa. Vaatimus sotilaskoneiden yöaikaan tapahtuvien lentojen kieltämisestä sen sijaan kumottiin. Oikeus noudatti Japanin hallituksen esittämiä perusteluja, joiden mukaan Yhdysvalloille vuokratun alueen toiminnan kieltämiselle ei ole japanilaisilla oikeudellisia perusteita.

Korvaussumma on ennätyksellinen. Aikaisemmin oikeus on määrännyt Tokion lähellä toimivan USA:n lentotukikohdan aiheuttamasta melusta 8.2 miljardin jenin korvaukset.

Kanedan lentotukikohta toimii 2 000 hehtaarin laajuisella alueella, ja kentällä on kaksi 3.7 kilometrin pituista kiitorataa (JapanToday, 23.2.2017; https://www.japantoday.com/category/national/view/japanese-govt-ordered-to-pay-record-y30-2-bil-damages-in-u-s-base-noise-suit

Mainokset