Avainsanat

, , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , ,

Haahkan hyvinvointi kertoo myös merien hyvinvoinnista – tai valitettavan usein myös merien huonosta tilasta. Kuva: Kai Aulio.

Haahkan hyvinvointi kertoo myös merien hyvinvoinnista – tai valitettavan usein myös merien huonosta tilasta. Kuva: Kai Aulio.

Suomenkin rannikkovesillä varsin yleinen haahka (Somateria mollissima; engl. Eider) on maailmanlaajuisesti laajalle levinnyt vesilintu, jonka kannat vaihtelevat suuresti. Meillä haahkakannat heikkenivät taannoin vakavasti, ilmeisesti biologisista – loisten aiheuttamista – syistä. Yksi varmistettu syy haahkojen kunnon ja pesimätulosten heikkenemiseen ovat vesiympäristöstä lintuihin kertyneet ympäristömyrkyt – sekä orgaaniset torjunta-aineet, teollisuuskemikaalit että raskasmetallit. Tehostuneen säätelyn ja päästöjen vähentymisen ansiosta meriveden raskasmetallipitoisuudet ovat viime vuosina ja jo vuosikymmeninä alentuneet, ja tämän kehityksen myötä olettaisi myös vesieläinten myrkkyaltistumisen helpottuvan. Raskaasti ihmisen kuormittamalla Itämerellä sekä niin ilman kuin merivirtojen kautta jopa tuhansien kilometrien päästä haitta-aineita vastaanottavan Huippuvuorten alueen vesissä elävien haahkojen veren ja sulkien raskasmetallipitoisuudet ovat tätä nykyä yhä huolestuttavan suuria, osoittaa norjalais-suomalainen vertailututkimus.

Norjan Tiede- ja teknologiayliopiston (NTNU) Biologian laitoksen tutkijan Anette A. Fenstadin johdolla Marine Pollution Bulletin -tiedelehden tammikuun 2017 numerossa julkaistussa tutkimuksessa analysoitiin haahkojen verestä ja sulkakudoksista useiden, pääosin ihmisen toimista luontoon levinneiden metallien pitoisuuksia. Eroja metallipitoisuuksissa löytyi sekä alueellisesti että ajallisesti, eikä kumpikaan tutkimusalue erottunut yksiselitteisesti toista paremmaksi tai huonommaksi. Suomalaista tutkijoista projektissa olivat mukana Åbo Akademin ja Novia-ammattikorkeakoulun tutkijat Markus Öst ja Kim Jaatinen.

Ajallisessa vertailussa ehkä silmiinpistävintä on, että Itämeren haahkojen veren elohopeapitoisuudet eivät ole alentuneet viimeisten 20 vuoden kuluessa, vaikka päästöt maalta ovat selvästi vähentyneet. Meren pohjakerrostumiin vuosikymmenien kuluessa kertyneet elohopean (Hg) varannot muuttuvat etenkin hapettomissa oloissa liukoisiksi ja muuttuvat kemiallisesti eliökuntaan rikastuvaan metyylielohopean muotoon. Huippuvuorten haahkojen veren elohopeapitoisuudet olivat alhaisemmat kuin Itämeren linnuissa, mutta määrät olivat ”luonnottoman korkeita” täälläkin. Suorista ihmistoiminnan saastutuslähteistä kaukana sijaitsevan Huippuvuorten alueen haahkojen veren kadmium (Cd)- seleeni (Se)- ja arseeni (As)- pitoisuudet olivat korkeampia kuin Itämeren haahkoilla. Lyijyn (Pb), kromin (Cr), sinkin (Zn) ja kuparin (Cu) pitoisuuksissa ei havaittu eroja kahden tutkimusalueen haahkojen veressä.

Elohopeapitoisuus yhä vaarallisen korkea

Jo 1980-luvulla ympäristönsuojelun ja ympäristöterveydenhuollon silmätikuiksi nousseen lyijyn (Pb) päästöt ovat pudonneet murto-osaan etenkin lyijyttömään moottoribensiiniin siirtymisen ansiosta. Muutos näkyy myös haahkojen veren lyijytasot ovat selvästi alentuneet 1990-luvun tilanteeseen verrattuna. Suojelutoimien tehostumisesta ja päästöjen vähennyksistä huolimatta haahkojen veren raskasmetallipitoisuudet – etenkin elohopean pitoisuudet – ovat edelleen tasolla, jonka katsotaan vaarantavan lintujen kuntoa.

Pitkän aikavälin kuormituksen seurannassa tehokkaaksi osoittautunut linnun sulkien koostumuksen vertailu osoitti, että Itämeren haahkojen sulissa on enemmän lyijyä, sinkkiä ja kadmiumia kuin Huippuvuorten haahkoilla, mutta arkisen alueen haahkojen elohopeapitoisuudet ovat vastaavasti korkeammat kuin Itämeren linnulla.

Haahka on muuttolintu, joten pesimäalueelta saatu haitta-aineiden kuorma ei kerro koko totuutta lintujen kemikaalirasituksesta. Itämeren haahkat pakenevat talvea yleensä hiljalleen, yhtenäisen jään reunan levittäytyessä kohti etelää, ja kaukaisimmat meikäläiset haahkat talvehtivat Itämeren etelärannoilla ja Pohjanmeren rannikolla. Huippuvuorten haahkojen talviset muuttoalueet sijaitsevat Norjan länsi- ja lounaisrannikoilla sekä Islannissa  (Marine Pollution Bulletin, 114 (2), 30 January 2017; http://www.sciencedirect.com/science/article/pii/S0025326X16308505

Mainokset