Avainsanat

, , , , , , ,

Tuuli- ja aurinkosähkösopimuksia 2.6 gigawatin kulutukseen

Googlen sähköntoimittajat eri maissa. Kuva: Google.

Googlen sähköntoimittajat eri maissa. Kuva: Google.

Digitaalisen viestinnän maailmanlaajuisesti toimija Google perustaa yhä laajenevan ja monipuolistuvan toimintansa täysin uusiutuvista lähteistä hankittuun energiaa jo solmittujen, viimeistään vuonna 2017 voiman saatavien energiasopimusten pohjalla. Yritys kertoo solmineensa uusiutuviin energianlähteisiin perustuvat sähkönhankintasopimukset, jotka kattavat yhteensä 2.6 gigawatin energiatoimitukset. Sopimuksia tuuli- ja aurinkovoimaloista hankittavan sähkön toimituksiin on tehty Yhdysvaltain keskilännen osavaltioissa, sekä Euroopassa Norjassa, Ruotsissa ja Alankomaissa ja aurinkosähkön toimittajilta Yhdysvaltain Pohjois-Carolinassa sekä eteläamerikkalaisessa Chilessä.

Laajamittaisen uusiutuvan energian hankinnan Google aloitti vuonna 2010 ensimmäisellä tuulivoiman ostosopimuksellaan. Tätä nykyä Google kertoo olevansa yrityssektorilla maailman suurin uusiutuvan energian ostaja. Googlen palvelinten ja muiden runsaasti sähköä käyttävien toimintojen kulutus vastaa vuosittain San Franciscon miljoonakaupungin kokonaissähkönkulutusta (Yale Environment 360, 6.12.2016; http://e360.yale.edu/digest/google_100_percent_renewable_energy_2017/4856/?utm_source=feedburner&utm_medium=feed&utm_campaign=Feed%3A+YaleEnvironment360+%28Yale+Environment+360%29