Avainsanat

, , , , , , , , , , , , , , , , ,

Jos pyöräilijän matkavauhti kasvaa 10 km/h yli normaalin, saastekuorma yli kaksinkertaistuu

Kaupunkiliikenteessä ei voi välttää altistusta pakokaasuille, mutta saasteiden haittoja voi vähentää suojainten lisäksi myös optimoimalla matkavauhtiaan ja siten hengityksen voimakkuutta. Kuva: Kai Aulio. Lontoo, Westminster.

Kaupunkiliikenteessä ei voi välttää altistusta pakokaasuille, mutta saasteiden haittoja voi vähentää suojainten lisäksi myös optimoimalla matkavauhtiaan ja siten hengityksen voimakkuutta. Kuva: Kai Aulio. Lontoo, Westminster.

Omin jaloin eteneminen on yleensä mitä suositeltavin ja terveellisin tapa liikkua, mutta vilkkaasti liikennöidyillä kaupunkien kaduilla ja väylillä pakokaasujen hengittäminen voi vähentää tai jopa kokonaan kumota fyysisen työnteon tuomat hyödyt. Ilmansaastealtistusta voi kuitenkin vähentää muutenkin kuin suurkaupunkien katukuvassa yleisillä maskeilla ja muilla hengityssuojaimilla. Oikea kävely- tai pyöräilynopeus auttaa optimoimaan liikunnan tuoman hyödyn ja minimoimaan kaupunki-ilman epäpuhtauksien haitat.

Kanadalaisen University of British Columbia -yliopiston teknisten tieteiden laitoksen tutkija Alexander Y. Bigazzi esittää International Journal of Sustainable Transport -tiedelehden verkkopainoksessa 23.9.2016 julkaistussa tutkimuksessaan vertailuja kävelijän ja pyöräilijän elimistöönsä sisäänhengittämän ilmansaastealtistuksen eroja eri matkanopeuksilla liikuttaessa. Vähäisiä eroja esitetään sekä sukupuolten että eri-ikäisten liikkujien välillä.

Yleinä johtopäätöksenä yli 10 000 yhdysvaltaisen tietoihin perustuvassa tietokoneanalyysissään Bigazzi toteaa, että optimaalinen kävely- tai pyöräilyvauhti on lähellä kansalaisten normaalia, tavanomaista matkantekoa. Tutkimuksessa laskettiin kävelijän tai pyöräilijän niin kutsuttu vakioitu ”minimialtistumisen nopeus” (Minimum Dose Speed; MDS), jossa lasketaan elimistöön päätyvien saasteiden kuormitus eri matkan etenemisnopeuksilla. Nopeudella on vaihteleva vaikutus saastealtistukseen ja liikunnalla saatuun hyötyyn.

Nopeampi vauhti ja samalla suurempi rasitus lisää hengitystiheyttä ja voimakkuutta, mikä nostaa sisäänhengitettävän ilman määrää ja elimistöön joutuvien saasteiden määrää. Mutta nopeuden myötä myös saastuneessa kaupunki-ilmassa matkaa kohti vietetty aika pienenee. Hengitettävän ilman ja liikkumiseen käytettävän ajan suhde on lopulta ratkaiseva tekijä arvioitaessa, millä nopeudella kävelijän tai pyöräilijän kannattaa taajamaliikenteessä edetä.

Paras kaupunkiliikenteen pyöräilynopeus on olosuhteista riippuen 10–20 kilometriä tunnissa, ja kävelijän hyöty/haitta -vertailussa paras tulos saavutetaan matkattaessa 2–6 kilometrin tuntivauhdilla. Analyysissä Bigazzi osoittaa vähäisiä eroja nuorten ja varttuneempien liikkujien sekä naisten ja miesten optiminopeuksien välillä, mutta erot ryhmien välillä ovat vain suuruusluokkaa 1–2 km/h. Keskiarvoja tärkeämpää on edetä kulkijan fyysiseen kuntoon suhteutettuna kohtuullisella nopeudella. Jos esimerkiksi pyöräilijä lisää nopeuttaan kohtuullisesta matkavauhdista 10 kilometrillä tunnissa, elimistöön hengitettävä ilmansaastekuoma nousee yli kaksinkertaiseksi.

Laskentamallit ovat matemaattisesti monimutkaisia, mutta Bigazzin lohduttava johtopäätös on, että optimaalinen sekä terveyttä lisäävän fyysisen suorituksen että haitallisen saastealtistuksen suhde on hyvin lähellä sitä nopeutta, jolla kaupunkilainen kävelijä ja pyöräilijä muutenkin etenevät (International Journal of Sustainable Transport, 23.9.2016; http://www.tandfonline.com/doi/abs/10.1080/15568318.2016.1238984

Aiheesta muualla Tiedebasaarissa:

Kaupunkiliikenteen saastepäästöt aiheuttavat noin kuudesosan lasten astmatapauksista. Tiedebasaari 25.3.2013; https://tiedebasaari.com/2013/03/25

Kohtalaisestakin liikunta-aktiivisuudesta huomattava suoja ennenaikaista kuolemaa vastaan. Tiedebasaari 22.10.2011; https://tiedebasaari.com/2011/10/22