Avainsanat

, , , , , , , , , ,

Pariisin terrori-iskut ja Seinen tulvat vähensivät matkailijamäärää miljoonalla kävijällä alkuvuonna 2016

Kulttuurin monitoimikeskus, Centre Pompidou on muun Ranskan tavoin kärsinyt Pariisin epävakaiden olojen aiheuttamasta turistikadosta vuonna 2016. Kuva: Kai Aulio.

Kulttuurin monitoimikeskus, Centre Pompidou on muun Ranskan tavoin kärsinyt Pariisin epävakaiden olojen aiheuttamasta turistikadosta vuonna 2016. Kuva: Kai Aulio.

Kulttuurin arvostus on korkealla päättäjien puheissa ja periaateohjelmissa, mutta varsinkin taloudellisesti vaikeina aikoina tämä sektori jää usein muiden tarpeiden jalkoihin. Euroopan kulttuurin kehtoihin tunnetusti lukeutuva Ranska osoittaa ymmärrystä kulttuurin ja kulttuurihistorian vaalimiselle vaikeinakin aikoina – ja etenkin vaikeina aikoina. Vuosi 2016 on ollut Ranskan kulttuuriin vahvasti nojaavalle turismielinkeinolle vaikea, sekä Pariisin terrori-iskujen ja Seinen tulvien että ilmansaasteiden ja liikennekaaosten nostattaman kielteisen julkisuuden takia. Huomattavan loven myös valtion tuloihin aiheuttanut vierailijakato tuntuu erityisen ankarasti turismin näyteikkunana ja houkutuksena toimivissa museoissa, joita valtion on tuettava tavallista vahvemmin. Vuoden 2017 budjettiin  onkin luvassa antelias panostus museoille.

Ranskan kulttuuri- ja viestintäministeri Audrey Azoulay lupasi, että museosektorille varataan vuoden 20167 budjetissa kaikkiaan noin kolmen miljardin euron määrärahat. Aikaisempia vuosia anteliaamman kulttuuribudjetin perustana on laantuneen turismin aiheuttaman aukon paikkaaminen. Määräraha on suurin Ranskan budjettien historiassa. Kulttuuribudjetti on 12 prosenttia suurempi kuin edellisvuotena, ja erityisesti museoille osoitettu määräraha kasvaa viidellä prosentilla.

Museoiden osuus on noin seitsemän prosenttia Ranskan bruttokansantuotteesta. Poikkeukselliset vaikeudet etenkin Pariisissa ovat karkottaneet vierailijoita, Vuoden 2016 tammi-kesäkuussa Pariisiin saapui noin miljoona turistia vähemmän kuin vastaavana aikana vuotta aikaisemmin. Matkailijakadon lasketaan vieneen Ranskalta ja Pariisilta yli 840 miljoonan euron tulot (ArtForum, 5.10.2016; http://artforum.com/news/id=63926

Aiheesta muualla Tiedebasaarissa:

Pariisin suuret taidemuseot suljettiin ja teoksia siirrettiin varmuuden vuoksi yläkerroksiin Seine-joen ennätystulvan takia. Tiedebasaari 4.6.2016; https://tiedebasaari.com/2016/06/04

Louvre oli maailman suosituin museo vuonna 2014. Tiedebasaari 8.1.2015; https://tiedebasaari.com/2015/01/08

Ranskan tieteelle ja tutkimukselle merkittävä lisäpanostus vuoden 2017 budjettiin. Tiedebasaari 9.10.2016; https://tiedebasaari.com/2016/10/09