Avainsanat

, , , , , , , , , , , , , , ,

Vesirutto on pelottavasta nimestään huolimatta vaaraton ja yleensä haitaton, pinnan alla elävä uposkasvi. Vain harvoissa järvissä tämä helposti katkeilevista verson kappaleista uusiutuva muukalaislaji valloittaa vesistöjä alkuperäisiltä lajeilta tai aiheuttaa haittaa virkistys- tai monikäytölle. Kuva: Kai Aulio.

Vesirutto on pelottavasta nimestään huolimatta vaaraton ja yleensä haitaton, pinnan alla elävä uposkasvi. Vain harvoissa järvissä tämä helposti katkeilevista verson kappaleista uusiutuva muukalaislaji valloittaa vesistöjä alkuperäisiltä lajeilta tai aiheuttaa haittaa virkistys- tai monikäytölle. Kuva: Kai Aulio.

Ihmisen mukana kulkeutuneet ja joko tahallisesti tai vahingossa luontoon levinneet eliölajit ovat vakava ongelma kaikkialla maailmassa. Useita vieraslajeja − muukalaislajeja − on julistettu suorastaan henkipatoiksi, ja esimerkiksi Euroopan unioni julkisti kesällä 2016 listan haitallisimmista ja ehdottomasti kartettavista ja mahdollisuuksien mukaan karkotettavista vieraslajeista. Vesitöissä monet kasvilajit pystyvät nopeasti valloittamaan vapaat kasvu- ja elintilat vieden olemassaolon mahdollisuudet alkuperäiseltä eliöstöltä. Yksi meillä Suomessakin yleisistä, ihmisen tahallisesti kotiuttamista vieraslajeista on uposkasvina esiintyvä vesirutto (Elodea canadensis). Lajinimensä mukaisesti Pohjos-Amerikasta kotoisin oleva vesirutto tuotiin Eurooppaan 1800-luvun alkupuoliskolla. Suomeen vesirutto tuotiin vuonna 1884. Meillä vesiruttoa pidetään ympäristöministeriön luokittelussa silmällä pidettävänä vieraslajina, joka voi haitata järvien ja hitaasti virtaavien jokivesien luontoa. Puolassa vesiruton tilanne näyttää olevan toisenlainen.

Puolan valtakunnallisen Sisävesitutkimuksen ja ympäristönsuojelun laitoksen tutkijat Agnieszka Kolada ja Sebastian Kutyła esittävät Biological Invasions -tiedelehden verkkopainoksessa 8.7.2016 julkaistussa tutkimuksessaan havainnot kaikkiaan 447 puolalaisen järven vesikasvillisuuden lajistosta, kasviyhdyskunnista sekä kasvien merkityksestä vesiekosysteemien rakenteelle ja toiminnalle.

Vesiruttoa esiintyi tutkimusvuosina kaikkiaan 40 prosentissa puolalaisjärvistä. Tutkimusta tehtiin kahdessa vaiheessa, jaksoina 2005−2009 ja 2010−2013. Järvissä, joissa muukalaislajia tavattiin, vesiruton kasvustojen pinta-ala kattoi keskimäärin 2.3−5.5 prosenttia kasvillisuuden vallassa olevista matalista rantavyöhykkeistä, Suurimmillaan vesiruton vallassa oli kuitenkin jopa 37.8 prosenttia järven rantavyöhykkeiden vesialasta. Lähes vuosikymmenen jakson kattaneen seurannan aikana vesirutto ei näytä yleistyneen Puolan järvissä.

Toisin kuin yleisesti epäillään, vieraslajina järviin kotiutuneesta ja varsin yleisestä vesirutosta ei Koladan ja Kutyłan mukaan näytä olevan haittaa puolalaisjärvien alkuperäiselle eliöstölle tai järven ekologiselle tilalle. Puolalaisissa järvissä vesirutto suosii etenkin kirkasvetisiä, ja yleensä vuoristorinteillä sijaitsevia, syviä järviä. Kasvupaikkavaatimuksiltaan puolalaiset vesirutot näyttävät siten poikkeavan lajin meikäläisistä suosikkiympäristöistä. Suomessa vesiruttoa tavataan runsaina kasvustoina rehevöityneissä ja suojaisissa, usein matalissa vesialtaissa, merenlahdissa ja uomissa. Puolalaisen selvityksen mukaan tutkijat ennustavat, että meneillään olevan ilmastonmuutoksen seurauksena vesirutto pikemminkin taantuu kuin yleistyy, joten vieraslajista ei näyttäisi muodostuvan vaarallista valloittajaa tai uhkaajaa paikalliselle eliöstölle (Biological Invasions; http://link.springer.com/article/10.1007/s10530-016-1212-4

 

 

 

Mainokset