Avainsanat

, , , , , , ,

Ateenan yliopisto ei saa ainakaan näillä näkymin yksityisiä kilpailijoita. Kuva: Kai Aulio.

Ateenan yliopisto ei saa ainakaan näillä näkymin yksityisiä kilpailijoita. Kuva: Kai Aulio.

Kreikan opetusministeri Nikos Zilis sanoi Ateenassa, viikoittaisessa Agora-keskustelussa 24.6.2016, ettei hallituksella ei ole mitään aikomuksia muuttaa maan perustuslain säädöksiä yliopistojen hallinnasta. Vaatimukset yksityisten yliopistojen perustamisesta Kreikkaan eivät ole ministerein mukaan ajankohtaisia tai tarkoituksenmukaisia. Yksityiset korkeakoulut palvelisivat opetusministerin mukana lähinnä vain yhteiskunnan varakkainta eliittiä. Kreikan perustuslain 12. artiklan mukaan vain valtiolla on oikeus perustaa ja hallinnoida yliopistoja ja muita korkeimman asteen oppilaitoksia.

Yksityisten yliopistojen sijasta ministeri Filis lupasi hallituksen valmistelevan muutoksia korkeakoulujen sisäänpääsykriteereihin ja hakumenettelyihin. Tulevaisuudessa hakumenettelyä muutetaan tavalla, joka tekee nykyiset, lukioasteen viimeisen vuoden aikana ja jälkeen yleiset – ja moniin tiedekuntiin pääsemiseksi lähes välttämättömät – yksityiset ja kalliit valmennuskurssit tarpeettomiksi Ekathimerini.com, 25.6.2016; http://www.ekathimerini.com/209905/article/ekathimerini/news/govt-not-planning-to-green-light-private-universities-minister-says