Avainsanat

, , , , , , ,

Afrikannorsu esiintyy yleisölle Buenos Airesin eläintarhassa, jonka oloja on kuvattu eläimille sopimattomiksi. Kuva: SimonHampel.com.

Afrikannorsu esiintyy yleisölle Buenos Airesin eläintarhassa, jonka oloja on kuvattu eläimille sopimattomiksi. Kuva: SimonHampel.com.

Argentiinan pääkaupungin Buenos Airesin eläintarha on ollut vuosien ajan yhä voimistuvan arvostelun kohteena, sillä eläinten elinoloja on pidetty ala-arvoisina. Tylyimpänä esimerkkinä ovat olet jääkarhujen ankeat olot, ja viimeinen jääkarhu menehtyi kolmisen vuotta sitten. Nyt kaupungin hallintoelimet ovat saanet tarpeekseen yksityisessä omistuksessa ja hallinnassa olevan Zoon huonosta maineesta. Pääkaupungin pormestari Horacio Rodríguez Larreta ilmoitti 23.6.2016, että tarha on päätetty sulkea lopullisesti. Valtaosa jo vuonna 1875 perustetun tarhan 2 500 asukkaista siirretään eri puolille Argentiinaa ja mahdollisesti ulkomaillekin asianmukaisiin elinolosuhteisiin, mahdollisimman luonnonmukaisille suojelualueille.

Kaikkia eläimiä ei kuitenkaan voida siirtää, sillä noin 50 tarhan asukasta eivät kestäisi muuton aiheuttamia rasituksia. Näiden tulevaisuus turvataan perustamalla eläintarhan paikalle ekologinen vyöhyke, johon eläintarhan asukkien lisäksi tulee muun muassa tullin takavarikoimia eläimiä ja muita erikoiskohtelua vaativia elimiä. Ekologisesta puistosta saa uuden kodin myös maailmankuuluksi tullut oranki Sandra, jolle tuomioistuin takasi ihmisoikeuksia vastaavat oikeudet ”ei-ihmishenkilönä”. Zoon linnut siirretään Buenos Airesin alueella jo sijaitsevalle  Reserva Egológicalle, 350 hehtaarin laajuiselle ekologiselle suojelualueelle (International Business Times, 24.6.2016;  http://www.ibtimes.co.uk/about-2500-animals-buenos-aires-zoo-be-moved-authorities-decide-shut-it-down-1567174

Mainokset