Avainsanat

, , , , , , , , , , ,

Japanilainen ASTER-luotain kartoittaa pinnanmuotoja, pilviä, lämpötiloja, vedenkorkeuksia jne …

ASTER-satelliitin kuva Sotšin 2014 talviolympialaisten suorituspaikoilta. Kuva: NASA.gov.

ASTER-satelliitin kuva Sotšin 2014 talviolympialaisten suorituspaikoilta. Kuva: NASA.gov.

Satelliittikartoitukset ovat olleet jo pitkään keskeisiä työkaluja maapallon luonnonnolojen kartoituksissa ja muun muassa sääennusteiden laadinnassa. valtaosa jatkuvasti maapalloa kiertävien satelliittien keräämistä ja välittämistä tiedoista päätyy tutkimuslaitoksille, ja harvoin yksityiset pääsevät tuoreeltaan näitä materiaaleja katsomaa tai hyödyntämään. Japanin Talous- kauppa- ja teollisuusministeriön omistama, jo vuonna 1999 käyttöön otettu ASTER-luotain (Advanced Spaceborne Thermal Emission and Reflection Radiometer) on toiminut selvästi yli suunnitellun viiden vuoden käyttöaikansa, ja reilun 16-vuotisen kiertämisensä aikana luotain on välittänyt kaikkiaan noin 2.95 miljoonaa kuvaa ja havaintoa. Nyt nämä Yhdysvaltain avaruushallinnon (NASA) hallinnoiman Terra-satelliitin osana toimivan luotaimen kuvat on saatettu vapaasti kenen tahansa käytettäviksi.

ASTER-luotaimen välittämillä kuvilla voidaan tarkkailla esimerkiksi maanpinnan muotoja ja korkeuseroja, merenpinnan korkeuksia, paikallisten ja alueellisten tulvien leviämis- ja etenemisnopeuksia, tulivuoritoiminnan aktiivisuutta, metsien hakkuita ja kosteikkojen kuivatuksia. Luotain kartoittaa ja seuraa maapalloa sekä näkyvän valon aallonpituudella että infrapuna-aaltopituudella, joten kuvien perusteella laadittujen karttojen käyttökelpoisuus on erittäin monipuolinen. Kohteesta ja käyttötarkoituksesta riippuen kuvien erottelutarkkuus vaihtele 15–90 metrin välillä.

ASTER-luotaimen kuviin pääsee käsiksi internetosoitteessa: https://lpdaac.usgs.gov/dataset_discovery/aster

Mainokset