Avainsanat

, , , , , , , , , , ,

Palestiina ei ole virallisesti YK:n jäsenmaa, mutta lipun nosto maailmanjärjestön päämajan edustalle oli merkittävä kansainvälinen tunnustus itsenäisyydestään taistelevalle kansalle.

Palestiina ei ole virallisesti YK:n jäsenmaa, mutta lipun nosto maailmanjärjestön päämajan edustalle oli merkittävä kansainvälinen tunnustus itsenäisyydestään taistelevalle kansalle.

Asemastaan ja itsenäisyydestään sekä omalla maaperällään että kansainvälisillä foorumeilla taisteleva Palestiinan valtio saavutti merkittävän tunnustuksen, kun maan lippu nostettiin ensimmäisen kerran Yhdistyneiden kansakuntien päämajan edustalla New Yorkissa 30.9.2015. Lipun nosto ajoittui palestiinalaisten presidentin Mahmoud Abbasin puheeseen YK:n yleiskokouksessa. Palestiina ei ole YK:n varsinainen jäsenmaa, mutta kiistelty ja vain harvojen maiden tunnustama Palestiina sai virallisen tarkkailijajäsenen aseman YK:ssa vuonna 2012. Palestiinan ohella syyskuun 2015 lopulla järjestetyn yleiskokouksen yhteydessä maailmanjärjestön edustan yli 190 valtion lippurivistöön nostettiin myös toisen ei-jäsenen Vatikaanin lippu. Paavi Franciscus myös puhui yleiskokouksessa.

Palestiinan lipun hyväksyminen YK:n edustalle nostatti odotetusti myös erimielisyyttä. Etenkin Israel vastusti ja vastustaa Palestiinalle myönnettyä valtiollista asemaa. Myös Yhdysvallat suhtautuu nihkeästi Palestiinan lipun hyväksymiseen. Abbas puolestaan julisti yleiskokouksen puheessaan maahansa kohdistuvien vihamielisyyksien vääryyttä ja julisti, ettei Palestiina ole enää sidottu kansainvälisesti neuvoteltuihin ja vahvistettuihin niin kutsuttuihin kahden valtion määritelmiin, koska Israel loukkaa jatkuvasti palestiinalaisten oikeuksia hyökkäyksillään ja yhdyskuntien rakennustoimillaan (Uutistoimisto CNN, 30.9.2015; http://edition.cnn.com/2015/09/30/world/united-nations-palestinian-flag/index.html

Mainokset