Avainsanat

, , , , , , , , , , , ,

Suomen karhuilla ei yhteyksiä Ruotsin ja Norjan karhuihin

Suomen karhujen sukulaissuhteet suuntautuvat vahvasti itään.

Suomen karhujen sukulaissuhteet suuntautuvat vahvasti itään.

Suomen luonnon kookkain petoeläin karhu (Ursus arctos) herättää aika ajoin pelkoa ja suoranaista paniikkia otsojen lähestyessä ihmisasutusta. Kohtaamiset ihmisten kanssa ovat yleistyneet karhukannan voimistuttua viime vuosina, vaikka ei luonnossamme petoja liikaa pitäisi olla vieläkään. Karhut hävitettiin niin Suomesta kuin muualtakin Euroopasta lähelle paikallista sukupuuttoa viime vuosisadalla sekä luvallisen että salametsästyksen voimin. Nyttemmin, lajirauhoituksen sekä metsissämme voimistuneiden riistaeläinkantojen ansiosta karhujen määrät ovat lisääntyneet. Osansa Suomen karhukannan voimistumisessa on itärajan takaa Venäjältä vapaasti kulkevilla otsoilla. ”Tuontikarhujen” osuutta maamme petokannan vahvistumiseen on kuitenkin vain arvuuteltu, mutta uudet geenitutkimukset osoittavat rajan takaisten karhujen merkittävää panosta karhujemme nykygeenistöön. Sen sijaan läntisen rajamme yli ei kulje vastaavaa karhugeenien virtaa kumpaankaan suuntaan.

Norjan Maatalous- ja ympäristötutkimuksen instituutin (Bioforsk) tutkijan Alexander Kopaltzin johdolla PLOS ONE -tiedelehdessä 19.5.2014 julkaistussa tutkimuksessa selvitettiin Suomen, Venäjän Karjalan sekä Ruotsin ja Norjan karhujen perintötekijöitä sekä geenien mahdollisia/todennäköisiä siirtymiä eri populatioiden välillä. Tutkimuksessa verrattiin perintötekijöitä kaikkiaan 517 karhuyksilöltä, joista 286 saatiin Suomesta laillisesti vuosina 2006–2010 kaadetuista yksilöistä. Uudessa tutkimuksessa analysoitujen suomalaisten karhujen perintötekijöitä verrattiin aikaisemmin tutkittuihin norjalaisiin, ruotsalaisiin ja venäläisiin karhujen geeniaineistoihin. Suomalaisina asiantuntijoina hankkeessa olivat mukana olivat Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksen erikoistutkija Ilpo Kojola sekä Oulun yliopiston Biologian laitoksen tutkija, Eläinmuseon johtaja Jouni Aspi.

Karhujen perintötekijöissä (genotyypeissä) todettiin selvästi toisistaan eroavia ryhmiä. Suomen karhuista voidaan erottaa eteläinen ja pohjoinen ryhmä, joilla on varsin yhtenäinen geeniaines. Vastaavasti Suomen karhuilla ja Venäjän karhuilla on paljon yhteistä, mutta Skandinavian otsojen kanssa geenivaihtoa ei näytä tapahtuvan. Genotyyppien perusteella voitiin osoittaa, että varsinkin eteläisen Suomen karhut ovat saaneet runsaasti geeniainesta Venäjän puolelta maahamme tulleilta karhuilta. Pohjois-Suomen karhut eivät sen sijaan ole saaneet käytännöllisesti katsoen lainkaan geenitäydennystä Skandinavian lajitovereilta. Pohjois-Ruotsin karhujen genotyypissä on sen sijaan jonkin verran ainesta, joka on lähtöisin pohjoisen Suomen karhuilta.

Karhukannan samanaikainen voimistuminen Suomessa, Ruotsissa ja Norjassa perustuu paitsi lakisääteiseen suojeluun ja vainon loppumiseen, osin erilaiseen luontaiseen kehitykseen. Suomen karhut ovat saaneet kannan kasvuun apua Venäjältä, mutta Skandinavian karhujen toipuminen muinaisen vainon aiheuttamasta aallonpohjasta on tapahtunut paikallisin voimin (http://www.plosone.org/article/info%3Adoi%2F10.1371%2Fjournal.pone.0097558