Avainsanat

, , , , , , , , , ,

Turkkilaisten yliopistojen pukeutumiskoodissa musliminaisten huntu on ollut jo pitkään niin kutsuttua harmaata vyöhykettä. Korkea oikeusaste on nyt kuitenkin vahvistanut naisopiskelijoiden oikeuden huntujen käyttöön.

Turkkilaisten yliopistojen pukeutumiskoodissa musliminaisten huntu on ollut jo pitkään niin kutsuttua harmaata vyöhykettä. Korkea oikeusaste on nyt kuitenkin vahvistanut naisopiskelijoiden oikeuden huntujen käyttöön.

Uskonto on todellinen voimatekijä myös maallisessa, tunnustuksettomassa yliopistomaailmassa. Tämän sai kokea turkkilaisessa Izmirin kaupungissa toimivan Ege-yliopiston astrofysiikan professori, joka esti muslimeille tyypilliseen huntuun pukeutuneen naisen pääsyn ylipistorakennukseen vuonna 2012. Opiskelija nosti syytteen luvattomasta opiskeluoikeuden estämisestä, ja oikeus tuomitsi professorin vankeuteen. Valitusten jälkeen Ankaran Korkein vetoomustuomioistuin piti voimassa professorin kahden vuoden vankeustuomion. Lisäksi professori sai syytteen yksityisyyden loukkaamisesta, koska hän oli valokuvannut aikaisemmin mainittua sekä muita huntupäisiä opiskelijoita yliopiston kampusalueella. Ensimmäisen tuomion jälkeen myös neljä muuta opiskelijaa on nostanut vastaavat kanteet.

Kaikki eivät oikeuden tuomiosta ilahtuneet, ja kahdeksan akateemista organisaatiota on esittänyt vastalauseensa oikeudenkäyntiä ja tuomiota kohtaan toteamalla tuomion olleen hyökkäys maallista akateemista käytäntöä vastaan (Times Higher Education, 8.8.2013).