Avainsanat

, , , , , , , ,

Nykyisin Euroopassa nopeasti levittäytyvät supikoirat polveutuvat korealaisesta kannasta

Sympaattisesta ulkonäöstään huolimatta supikoira on Suomessa kuten muuallakin läntisellä esiintymisalueellaan ei-toivottu vieraslaji, joka on vahingollinen alkuperäisen luonnon edustajille.

Sympaattisesta ulkonäöstään huolimatta supikoira on Suomessa kuten muuallakin läntisellä esiintymisalueellaan ei-toivottu vieraslaji, joka on vahingollinen alkuperäisen luonnon edustajille.

Suomen luontoon kotiutunut ja tätä nykyä jo haittaeläimeksi luokiteltava supikoira (Nyctereutes procyonoides) saa kiittää olemassaolostaan viimeisimmän jääkauden aikana sulana pysyneitä alueita Aasiassa. Uusimpien geenitutkimuksien mukaan supikoiria säilyi jääkauden yli hengissä Japanissa ja nykyisessä Etelä-Koreassa sijaitsevilla alueilla. Nykyisestä laajasta levinneisyysalueestaan supikoira saa kiittää paitsi omaan sopeutumiskykyään myös – ja ennen kaikkea – venäläisten innokkuutta siirtää arvokkaaksi turkiseläimeksi hankittua supikoiraan suurvaltion läntisiinkin osiin, lähelle nykyisen Euroopan unionin rajoja. Ja nuo poliittiset rajat supikoira on menestyksekkäästi ylittänyt jo vuosikymmeniä sitten.

Eteläkorealaisen Soulin Kansallisen yliopiston Eläinlääketieteellisen laitoksen tutkijan Mi-Sook Minin johdolla Journal of Zoology -tiedelehden heinäkuun 2013 numerossa julkaistussa tutkimuksessa osoitetaan geenirakenteiden analyysien perusteella, miten supikoirasta säilyi kaksi tosistaan selvästi erillään pysynyttä kantaa jääkauden aikana – toinen Japanissa ja toinen Etelä-Koreassa. Erillään eläneet kannat ovat kehittyneet myös geneettisesti toisistaan poikkeaviksi, ja nämä muodot ovat säilyneet erillisinä parinkymmenen tuhannen vuoden ajan. Koreassa, Venäjällä, Kiinassa ja Vietnamissa elävien supikoirien perintötekijät ovat keskenään hyvin samankaltaisia, kun taas Japanin supikoirien geenit poikkeavat näistä selvästi.

Jääkauden jälkeen Koreassa säilynyt supikoira kanta alkoi levittäytyä – ja sai sittemmin apua venäläisiltä – mutta Japanin supikoiramuoto on jäänyt ja rajoittuu nykyisinkin vain saarivaltion sisälle (http://onlinelibrary.wiley.com/doi/10.1111/jzo.12031/abstract

Mainokset