Avainsanat

, , , , ,

Kiinan maaseutualueilla asuvien lasten ja nuorten mahdollisuuksia tasa-arvoiseen koulutukseen parannetaan opiskelijakiintiöillä.

Kiinan maaseutualueilla asuvien lasten ja nuorten mahdollisuuksia tasa-arvoiseen koulutukseen parannetaan opiskelijakiintiöillä.

Kiinan opetusministeriö varaa maaseudun köyhillä alueilla lukioasteen koulunkäyntinsä suorittaneille kaikkiaan 30 000 opiskelupaikkaa maan yliopistoihin, myös parhaisiin eliittikorkeakouluihin. Tavoitteena on lisätä koulutukseen osallistumisen tasa-arvoa maassa, jossa alueelliset taloudelliset ja sosiaaliset erot ovat valtavia. Maaseudun kouluilla ei ole parhaita opettaja- tai opetusvälineiden resursseja, joten opintosuorituksetkaan eivät yllä samalle tasolle kuin kaupunkien kouluissa opiskelleilla.

Erityiskohteluun oikeutettujen koulujen sijainti on tarkoin ministeriön määräämä. Vuonna 2013 tällaisia alueita on kaikkiaan 832 eri puolilla Kiinaa, kun vuotta aikaisemmin vastaavaan kohteluun oli oikeutettu 680 aluetta, uutisoi Times Higher Education -lehti 13.6.2013.

Vuoden 2013 opiskelijahaussa Kiinan eliittiyliopistoiksi luokiteltuihin korkeakouluihin hakevien maaseudulta koulunsa käyneiden opiskelijoiden määrän odotetaan kasvavan 8.6 prosenttia edellisvuotista suuremmaksi.

Mainokset