Avainsanat

, , , , , , , , , , ,

Kurjenmiekka menestyy erityisen hyvin rehevöityneissä, jopa muille kasveille mahdottomissa hapettomissa kosteikoissa.

Kurjenmiekka menestyy erityisen hyvin rehevöityneissä, jopa muille kasveille mahdottomissa hapettomissa kosteikoissa. Kuva: Kai Aulio.

Koristeellinen kurjenmiekka (Iris pseudacorus) kuuluu suomalaistenkin vesistöjen komeimpiin ilmestyksiin kukkiessaan alkukesällä. Kurjenmiekka on yleistynyt Suomessa kuten muuallakin viima vuosikymmeninä vesistöjen rehevöitymisen myötä. Laji vaatiikin runsasravinteisia kasvupaikkoja, mutta kurjenmiekka sietää varsinkin ihmistoiminnan seurauksena joskus liiankin pitkälle edennyttä ravinnekuormitusta. Vakavimmin rehevöityneiden vesialueiden ja kosteikkojen suurimmaksi ongelmaksi muodostuu ajan mittaan eloperäisen aineksen massiivinen kasautuminen vesien pohjile ja rantalietteiköille. Orgaanisen aineksen hajotus kuluttaa happea, ja monilla rehevöityneillä alueilla happi pääsee varsinkin kesäkuumalla – kuten myös talvisen jääkannen alla – vähenemään ja ääritapauksissa loppumaan. Hapettomuus puolestaan tappaa useimmat kasvit ja eläimet. Mutta eräät kasvit pystyvät kuljettamaan varsiensa ja lehtiensä kautta ilmakehän happea myös maanalaisiin juurakoihin ja myös sedimenttikerrostumiin pitäen näin kasvupaikat elinkelpoisia, Osa kasveista puolestaan pystyy fysiologisesti sopeutumaan elämään vähähappisissa tai jopa hapettomilla alustoilla. Kurjenmiekka kuuluu näihin vähän happea vaativiin lajeihin.

Kiinalasien Tongjin yliopiston tutkijan Juan Wun johdolla Ecological Engineering -tiedelehden huhtikuun 2013 numerossa julkaistussa tutkimuksessa kurjenmiekkoja kasvatettiin koeoloissa keinotekoisesti vähähappisiksi ja täysin hapettomiksi muutetulla alustoilla. Kasvien biomassaan, kasvunopeutta, lehtien määrää ja pituus sekä maanalaisten (juurten ja juurakoiden) ja maanpäällisen (lehtien, varsien, kukintojen) paino-osuuksien suhteita ja muutoksia mitattiin.

Kasvualustan hapen vähäisyys tai happikato eivät vaikuttaneet kurjenmiekan kokonaisbiomassan määrään tai lehtien lukumäärään ja pituuteen. Kasvukauden aikana tuotetun biomassan jakautuminen kasvien eri osien välillä muuttui sen sijana merkittävästi. Hapettomissa ja vähähappisissa oloissa kurjenmiekka kasvatti enemmän ja lyhyempiä juuria kuin hapellisella alustalla kasvaessaan. Myös juuriston ja juurakoiden biomassa oli koealoilla selvästi suurempaa kuin normaalilla, happipitoisella alustalla. Kohtalaiseksi määritellyssä hapenpuutteessa kurjenmiekan pohjanalaisen ja pohjanpäällisen (eli juurten ja juurakoiden) ja pohjanpäällisen (lehtien ja varsien) biomassojen suhde oli 18.9 prosenttia suurempi ja täysin hapettomilla alustoilla kasvaneilla yksilöillä puolestaan 50.3 prosenttia suurempi kuin hapellisella alustalla kasvatetuilla kurjenmiekoilla.

Kokeellisesti hapettomiksi tai vähähappisiksi muutetuilla alustoilla kasvatettujen kurjenmiekkojen juurista/juurakkovyöhykkeen tai kasvittomien, muuten vertailukelpoisten sedimenttialustojen happamuudessa tai hapetus/pelkistys (eli redox) -suhteessa ei ollut eroja. Tämä osoittaa, että kurjenmiekka sopeutuu hapettomiin oloihin fysiologisesti, kuljettamatta ilmakehän happea pohjanalaisiin kerrostumiin. Tällaisen sopeutumiskyvyn ansiosta kurjenmiekkaa kannattaisi käyttää pahoin pilaantuneiden, hapettomien kosteikkojen kunnostuksissa uusien kasvustojen pioneerilajina, kiinalaistutkijat päättelevät.

Kurjenmiekka, joka on valittu Kymenlaakson maakuntakukaksi, on yleistynyt viime vuosikymmeninä Suomessa vesistöjen rehevöitymisen myötä. Keltakurjenmiekka on ollut ikimuistoisesti myös monipuolinen hyötykasvi (Kurjenmiekka välittää suuria tunteita. Tiedebasaari 5.6.2012; https://tiedebasaari.wordpress.com/2012/06/05