Avainsanat

, , , , , ,

Euroopasta kotoisin oleva järviruoko valloittaa Pohjois-Amerikkaa vauhdilla, jota ihmiset eivät pysty pysäyttämään.

Euroopasta kotoisin oleva järviruoko valloittaa Pohjois-Amerikkaa vauhdilla, jota ihmiset eivät pysty pysäyttämään. Kuva: Kai Aulio.

Meille tuttu, jokseenkin kaikissa vesistöissä, ojissa ja muissa kosteissa paikoissa viihtyvä järviruoko (Phragmites australis) on levittäytynyt ihmisen mukana Pohjois-Amerikkaan vakavin seurauksin. Uudella mantereella järviruoko menestyy ainakin paikallisten ihmisten ja varmaankin myös paikallisten vesi- ja rantavyöhykkeen eliölajien mielestä turhankin hyvin. Ruoko on valloittanut laajoja rantavyöhykkeitä syrjäyttäen alkuperäistä kasvillisuutta ja haitaten muun muassa kalastusta ja muuta vesien virkistyskäyttöä. Järviruo’on levittäytymistä pyritään monin paikoin hillitsemään muun muassa mekaanisesti eli niittämällä ja kasveja juurineen kiskomalla, talvisia kuivahtaneita kasvustoja polttamalla sekä kemiallisesti, valikoivien torjunta-aineiden avulla. Torjuntatyöhön käytetään paljon työvoimaa ja hyvin paljon rahaa, mutta tulokset ovat olleet panostuksiin nähden vaatimattomia.

Yhdysvaltalaisen Cornell University -yliopiston Luonnonvarojen tutkimuksen osaston tutkijat Laura J. Martin ja Bernd Blossey esittävät Estuaries and Coasts -tiedelehden maaliskuun 2013 numerossa ilmestyneessä katsauksessaan arvioita Yhdysvalloissa järviruoan torjuntaan käytettyjen työvoima- ja rahapanostusten määrästä ja torjuntatyön tuloksista. Dollareita ja työtunteja on käytetty paljon, mutta toivottuja tuloksia on saatu aikaan toivottua vähemmän.

Muukalaislajeiksikin kutsuttuja tulokkaita torjutaan yleensä kaikkialla, ja Yhdysvalloissa järviruo’on vastaiseen työhön käytetään paljon sekä yksityisiä että liittovaltion voimavaroja. Cornell-tutkijat selvittivät vuosina 2005–2009 kaikkiaan 285 julkisin ja yksityisin varoin toimineen yhteisön hankkeita, joilla järviruo’on kasvustoja pyrittiin poistamaan. Tällaisiin ruo’ontorjunnan talkoisiin käytettiin seuranta-aikana vuosittain yli 4.6 miljoonaa dollaria eli noin 3.5 miljoonaa euroa. Kasvustojen hävityshankkeista 94 prosentissa käytettiin herbisidejä eli kasvientorjuntaan kehitettyjä kemikaaleja (myrkkyjä, moni kansalainen sanoisi). Torjunta-aineilla käsiteltiin noin 80 000 hehtaarin laajuisia järviruokokasvustoja.

Suurista panostuksista huolimatta järviruo’on torjunnassa ei saavutettu juuri minkäänlaista menestystä. Toimintaan käytettyjen panostusten ja saavutettujen tulosten välillä ei ollut yhteyttä, joten ainakaan rahalla ei-toivotun maahanmuuttajan vastustaminen ei tunnu hoituvan. Järviruo’on biologista kilpailukykyä osoittaa se, että tulokkaan vastustaminen epäonnistui lähes kaikkialla ja kaikissa eri tarkoituksissa toteutetuissa hankkeissa. Vuosikausia jatkettujen mittavien projektien saavutukset ovat niin murheellisia, että nykyisin käytössä olevien menetelmien käyttö on kyseenalaista. Jos järviruo’on jatkuvaa voittokulkua aiotaan jatkossa hillitä, käyttöön on saatava tulokaslajin biologisiin ominaispiirteisiin keskittyviä, biologisia täsmätoimia, Cornell-tutkijat päättelevät.

Lajina järviruoko on kyllä Pohjois-Amerikan alkuperäiseen luo0ntoon kuuluva kasvi, mutta nykyisin mannerta ei-toivotulla tehokkuudella valloittava ruoko kuuluu geneettisesti eri alalajiin. Alkuperäiseksi katsottava pohjoisamerikkalainen järviruoko, Phragmites australis americanus on ollut mantereella ainakin 40 000 vuoden ajan, ja laji on siten ehdottomasti alkuperäisen luonnon osa. Ja sellaisena ruoko on myös sopeutunut ja sopinut Pohjois-Amerikan luontoon. Ongelmia ilmeni, kun meikäläinen Phragmites australis -alalaji tuli ja kotiutui Yhdysvaltain itärannikolle 1800-luvun lopulla. Tulokas on osoittautunut voimakkaaksi kilpailijaksi, joka syrjäyttää paitsi oman lähisukulaisensa myös useita muita, amerikkalaisen luonnon perinteisiä kasvilajeja. Uuden ruokolajin muokkaamissa rantayhteisöissä myös joidenkin eläinten lukumäärä- ja lajisuhteet ovat muuttuneet – ja usein sekä alkuperäisen luonnon että ihmisen kannalta huonompaan suuntaan.

Järviruoko on vain osa – vaikka hyvin näkyvä osa – vieraslajien aiheuttamaa maailmanlaajuista ongelmaa. Yksin Yhdysvalloissa tavataan tätä nykyä ainakin 43 000 kasvilajia, jotka eivät ole mantereen alkuperäiseen kasvistoon. Kaikki muukalaiset eivät toki aiheuta ongelmia, mutta monet tulokkaat ovat vaaraksi joko alkuperäiselle luonnolle tai ihmisille – ja pahimmillaan molemmille. Meille tutuista, Europasta Yhdysvaltoihin tunkeutuneista ja paljon päänvaivaa amerikkalaisille aiheuttaneista kasveista on järviruo’on kansa samanlaisilla paikoilla tavattava, meillä monien ihailema rantakukka (Lythrum salicaria) (Rantakukka on kaunotar ja hirviö. Tiedebasaari 28.7.2012; https://tiedebasaari.wordpress.com/2012/07/28).

Mainokset