Avainsanat

, , , , ,

 

Eteläisellä jäämerellä eläneen Limacina helicina antarctica -kotilon kuori on pahoin syöpynyt meriveden happamuuden seurauksena.

Eteläisellä jäämerellä eläneen Limacina helicina antarctica -kotilon kuori on pahoin syöpynyt meriveden happamuuden seurauksena.

Ensimmäiset konkreettiset haitat jo kauan sitten ennustetusta muutoksesta nähdään Eteläisellä jäämerellä

Maailmanlajuisen ilmastonmuutoksen vaikutukset valtameriin ovat erittäin suuret, sillä vesien lämpeneminen muuttaa sade- ja tuulivyöhykkeitä radiaalisti. Lämpenevä merivesi vaikuttaa eliökunnan tulevaisuuteen myös suoraan. Muuttuneissa oloissa useiden lajien lisääntymis- ja ruokailuolosuhteet muuttuvat niin paljon, että eliöiden on muutettava uusille vesille pysyäkseen elossa. Jos muutto- tai sopeutumismahdollisuuksia ei ole, osa merien ja sisävesien eliölajeista kuolee väistämättä sukupuuttoon. Alueellisesti tällaisia ilmastonmuutoksen vaikutuksia on selvitelty muun muassa Itämereltä. Ilman ja vesien lämpenemistä aiheuttava ilmakehän hiilidioksidipitoisuuden nousu vaikuttaa myös välillisesti meriin, joiden vesi alkaa happamoitua. Ensimmäisiä merkkejä jo kauan sitten ennustetuista valtamerien happamoitumisen haitoista on jo todettu.

British Antarctic Survey -tutkijaryhmä esittää Nature Geoscience -tiedelehdessä julkaistussa tutkimuksessaan, miten Eteläisellä jäämerellä elävien kotiloiden kalkkikuoret ovat heikentyneet meriveden happamoitumisen seuruksena.

Tutkija Geraint Tallingin ja kumppanien selvityksessä meressä vapaasti uivien kotiloiden kuorissa havaittiin normaalia suurempaa korroosiota, joka johtuu kuoren kalkkiraaka-aineen saannin heikkenemisestä.

Meriveteen liukenevan hiilidioksidin määrä on jatkuvasti lisääntynyt ilmakehän hiilipitoisuuden kohotessa ihmisen toiminnan seurauksena. Veteen liuennut hiilidioksidi lisää veden happamuutta eli alentaa veden pH-arvoa. Vedessä hiilidioksidi muodostaa hiilihappoa, joka johtaa veden happamoitumisen eli pH-arvon alenemiseen. Maailman merivesien pH-arvo on tätä nykyä alenemassa. Muutos ei ehkä tunnu kovin merkittävältä, sillä happamoitumisen tahti on 0.1 pH-yksikköä vuosisadassa. Mutta on muistettava, että pH-asteikko on logaritminen, ja nyt meneillään oleva muutos on suurempaa kuin kertaakaan 300 miljoonaan vuoteen.

Veden happamoituessa ensimmäisenä vaikeuksiin joutuvat kalkkikuoria rakentavat eliöt. Kuoren rakennusaineeksi tarvitaan kalsiumkarbonaattia, joka kuitenkin liukenee, jos vedessä on vetyioneja. Näitä puolestaan vapautuu veteen ilmasta tulleen hiilidioksidin reagoidessa vedessä olevan karbonaatin kanssa. Herkimpiä muutoksille ovat lajit, joiden kuoren rakennusaineena on aragoniitti. Tämä kalsiumkarbonaatin muoto on erityisen herkkä reagoimaan happamoituneen veden vetyionien kanssa. Reaktioiden seurauksena aragoniitin pitoisuus alenee, ja tällainen vaikutus on jo nähtävissä ainakin joissakin Eteläisen jäämeren osissa. Tutkijoiden laskelmien mukaan vuoteen 2050 mennessä suuri, ehkä suurin osa valtamerien vesistä on happamoitunut niin paljon, ettei aragoniitin muodostuminen ja tasapaino ole enää mahdollista.

Tutkijat pitivät Eteläisellä jäämerellä eläviä, vapaasti uivia Limacina Helicina antarctica -lajin kotiloita akvaarioissa vedessä, jossa aragoniitin kyllästysarvo vaihteli välillä 0.94–1.12. Näissä olosuhteissa kotiloiden kuoret kehittyivät epäsäännöllisesti tavalla, joka muistutti jo luonnonoloista tehtyjä havaintoa. Tarlingin ja kumppanien mukaan Eteläisen jäämeren ylimmässä 200 metrin paksuisesa vesipatsaassa aragoniitista alkaa tulla pula nopeammin kuin aikaisemmat laskelmat ovat ennustaneet.

Vielä nykyisin aragoniittia on maailman valtamerissä jokseenkin normaalisti, mutta brittitutkijoiden laskelmat ja ennusteet osoittavat muutoksen huonompaan suuntaan olevan jo käynnissä. Herkimpiä ja ensimmäisenä kärsiviä ovat napa-alueiden meret, ja seuraavana haitat nähdään trooppisilla merialueilla. Tällainen kehitys olisi tuhoisaa lukemattomille meren eliöille kuten simpukoille, kotiloille ja koralleille.

Mainokset