Avainsanat

, , , , , , , , , , , , ,

Kansainvälisissä ilmastopoliittisissa neuvotteluissa valtioiden ja yksittäisten toimijoiden päästövähennykset ovat keskeinen työkalu ilmastonmuutoksen hillitsemisessä, mutta tavoitteiden onnistuminen edellyttää myös keinoja sitoa jo ilmakehään päässyttä hiilidioksidia. Biomassan polttaminen korvaamaan fossiilisia polttoaineita kuten kivihiiltä, öljyä ja maakaasua on yksi tärkeimmistä tavoitteista. Lähes kaikissa ilmastomalleissa ja päätöksissä biomassan poltto luokitellaan ilmasto- tai hiilineutraaliksi energiantuotantotavaksi. Tämän perusteena on se tosiasia, että kasvava puusto ja muu kasvillisuus sitoo solukkoihinsa hiilidioksidia. Poltosta vapautuvien hiilidioksidipäästöjen lasketaan siten kiertävän suoraan uuteen biomassaan ja olevan siten poissa ilmakehään lämmittävästä vaikutuksesta. Oletus biomassan polton hiilineutraalisuudesta voi kuitenkin olla liian optimistinen, osoittaa perusteellinen metsäbiomassan kohtaloa selvittänyt saksalaistutkimus.

Max Planck-instituutin tutkijan Ernst-Detlef Schulzen johdolla Global Change Biology, Bioenergy (GBC Bioenergy) -tiedelehden marraskuun 2012 numerossa julkaistussa tutkimuksessa arvioidaan metsien puubiomassan käyttöä suuren mittakaavan energianlähteenä. Tällainen toiminta on yks keskeisistä työkaluista, joilla esimerkiksi Euroopan unioni on sitoutunut tuottamaan vähintään 20 prosenttia kokonaisenergiastaan uusiutuvilla lähteillä vuoteen 2020 mennessä. Saksalaistutkimuksen mukaan tällaisiin sinänsä hyväksyttäviin ja välttämättömiinkin tavoitteisiin ei kuitenkaan tule pyrkiä käyttämällä pääsääntöisesti metsäpuustoa polttoaineena.

Jotta uusiutuvien lähteiden tavoiteltava 20 prosentin osuus saavutettaisiin metsäbiomassan avulla, puustosta tulisi käyttää polttoon jatkuvasti 60 prosenttia metsän vuotuisesta kasvusta. Ja valitettavasti tämäkin arvio on vielä turhan optimistinen, sillä 60 prosentin vaatimukseen sisältyy metsäpuiden koko kasvu – myös juuret ja lehdet ja neulaset, joita ei yleensä korjata talteen polttoainekäyttöön. Kun metsäekosysteemin koko hiilitaseet otetaan huomioon, puuston laajamittainen energiakäyttö tulee yhä kyseenalaisemmaksi. Laajajojoissa hakkuissa metsästä poistetun hiilen korvautuminen vaatii vuosikymmeniä, ehkä vuosisatoja. Ja puuston lisäksi on huomioitava metsäekosysteemin muutkin osatekijät, etenkin maaperä, jonka hiilivarasto on ratkaisevan tärkeä. Puubiomassan jatkuva korjaaminen vähentää maan sekä puuston että varsinkin maaperän hiilivarastoa – niin kutsuttua hiilinieluvaikutusta. Puuston kasvatuskierron nopeuttaminen muuttamalla metsät bioenergiaviljelmiksi köyhdyttää maaperään, mikä edellyttää metsien lannoitustarpeen lisäämistä. Tämä puolestaan johtaa suuriin kasvihuonekaasujen päästöihin sekä lannoitteiden valmistus- ja kuljetusketjussa että lopulta metsässä. Runsaan typpilannoituksen – joka on nopean puunkasvatuksen edellytys – seurauksena metsämaaperästä tulee typpioksiduulin eli ilokaasun lähde. Ja valitettavasti ilokaasu (dityppioksidi; N2O) on peräti 250 kertaa hiilidioksidia (CO2) voimakkaammin ilmastoa lämmittävä kasvihuonekaasu.

Laajamittaisen metsäpuuston polton avulla ei saada aikaan ilmastonmuutosta hillitseviä päästövähennyksiä. Metsien puusto ei kerta kaikkiaan tuota riittävästi hakkuukelpoista, saatavilla olevaa ja suojelun ulkopuolella olevaa biomassaa, jotta poliittiset päätökset uusiutuvan energian lisäämisestä voitaisiin toteuttaa laajamittaisiin hakkuisiin perustuvalla toiminnalla.

Puusto- ja ilmastovaikutusten lisäksi laajamittaisissa polttoaineen hankintaan tähtäävissä metsähakkuissa on huomioitava toiminnan muut luontovaikutukset. Bioenergiaksi kasvatettavat metsät muuttuisivat ikärakenteeltaan nuoriksi ja yksilajisiksi eli monokulttuureiksi, joissa alkuperäisen luonnon eliölajit eivät menesty.

Poltettavaksi hankittavan biomassan tuottaminen metsäpuuston avulla on kuitenkin parempi ratkaisu kuin elintarvikkeiksi soveltuvien peltokasvien kasvattaminen energiantuotanoon. Uusiutuvaa energiaa n saatava käyttöön nykyistä enemmän, mutta metsien puuston muu käyttö kuin suora polttaminen sekä ruokakasvien ja energiantuotannon välinen kilpailutilanne on saatava järkevään tasapainoon. Bioenergian käytön tehostamisessa ratkaisevaksi nouseekin ruoantuotanton soveltumatomien maiden saaminen polttoainekasvien tuotantoon, tutkijat muistuttavat.

Metsäpuuston laajamittaisen energiakäytön vaaroista on varoiteltu aikaisemminkin. Eurooppalaisten metsien kyky sitoa ilmakehän hiiltä vähenee huomattavasti, jos bioenergiatavoiteet perustuvat puuston korjaamiseen polttoainekäyttöön. Hiilinielun väheneminen on paljon suurempaa kuin uuden, kasvavan puuston sitoman hiilidioksidin merkitys. Lisääntyvien energiapuuston hakkuiden tase jää siten ilmastopoliittisesti miinukselle, totesi myös Kansainvälisen systeemianalyysi-instituutin (IIASA) johdolla tehty laaja selvitys (Euroopan metsien hiilensitomiskyky alenee tulevina vuosikymmeninä lisääntyvän bioenergian korjuun seurauksena. Tiedebasaari 20.9.2012; https://tiedebasaari.wordpress.com/2012/09/20).

Mainokset