Avainsanat

, , , ,

Maaperän suolaantuminen heikentää tai estää kasvillisuuden tuotantoa – myös elintaviketuotantoa – mutta tärkein haitta saattaa olla ilmakehän hiilen sitomiskyvyn heikkenemisessä.

Maailmanlaajuisen ilmastonmuutoksen hillintäkeinoja etsittäessä suurta huomiota on kiinnitetty maaperän mahdollisuuteen toimia niin kutsuttuna hiilinieluna eli ilmakehästä peräisin olevan hiilen pitkäaikaisena varastona. Maaperän muodostamaan nieluun kertyy lisävarastoja, kun kasvillisuuden ilmasta sitoma hiilidioksidi lopulta päätyy kuolleiden tai muuten varisseiden kasvinosien mukana maankamaraan. Maassa orgaaniset yhdisteet hajoavat vapauttaen hiilen takaisin ilmakehän kiertoihin, mutta joissakin olosuhteissa fysikaalis-kemialliset sekä mikrobiologiset hajotusreaktiot ovat hitaita tai estyvät kokonaan. Tällaisia erikoistapauksia ovat hapettomat olosuhteet, jollaisia tavataan veden kyllästämissä vesistöjen syvänteiden pohjasedimenteissä, soilla sekä ikiroudan peittämillä alueilla kuten arktisella tundralla. Hidasta tai kokonaan loppunutta hajotus on myös pahoin suolaantuneessa maaperässä. Suolamaita kehittyy etenkin kuumilla vyöhykkeillä, joilla haihtuminen on voimakasta. Maapallolla on tätä nykyä kaikkiaan 397 miljoonaa hehtaaria voimakkaasti suolaantuneita maita, mikä edustaa 3.1 prosenttia planeettamme maapinta-alasta. Ja jatkossa suolaantumisongelman uskotaan vielä pahenevan ilmastonmuutoksen edetessä.

Suolaantumisen vaikutukset maaperän hiilimääriin ja -taseisiin ovat vaikeasti arvioitavissa, sillä hiilen kiertoon vaikuttaa kaksi toisilleen vastakkaista suolan aiheuttamaa muutosta. Suolaisessa maaperässä kasvillisuuden tuotanto jää lähes kaikilla lajeilla tavanomaista pienemmäksi, joten myös maaperään lopulta joutuvan karikkeen ja kuolleen kasviaineksen orgaanisen hiilen varastoituminen on vähäistä. Mutta toisaalta maaperän happamuus heikentää myös hajotustyötä tekevien mikrobien toimintaa, joten maahan kertyneistä hiiliyhdisteistä vapautuu ilmakehään hiiltä tavanomaista hitaammin ja vähemmän.

Autralialaisen Adelaiden yliopiston tutkijan Raj Setian johdolla Science of The Total Environment -tiedelehden verkkopainoksessa ennakkoon julkaistussa selvityksessä arvioidaan maapallon suolaantuneiden maa-alueiden sitoman eloperäisen (orgaanisen) hiilen määriä nyt ja tulevaisuudessa. Erilaisissa maaperäolosuhteissa – myös suolaantumisen vaikutukset huomioiden – tapahtuvien hajotusreaktioiden nopeuden sekä maalajityyppien perusteella tutkijat laskevat, että maapallolla tätä nykyä suolaantuneina olevista maista on hävinnyt hajotuksen ja huuhtoutumisen seurauksena 3.47 tonnia orgaanista hiiltä hehtaaria kohti.

Ilmastomallien mukaan suolaantuneiden maa-alueiden pinta-ala lisääntyy tulevaisuudessa voimistuvan haihtumisen seurauksena. Nykytilanteen ja tulevaisuuden olosuhteet huomioivassa laskelmassa Setia ja kumppanit laskevat, että vuoteen 2100 mennessä maapallon maa-alueilta häviää orgaanista hiiltä kaikkiaan 6.8 miljardia tonnia. Laskelma osoittaa, että nykyiset ilmasto- ja maaperämallit yliarvioivat maaperään kertyvän hiilivaraston suuruutta ja vastaavasti aliarvioivat kasvillisuuden ja maaperän muodostamasta kokonaisuudesta ilmakehään vapautuvan hiilen määrää. Toisin sanoen nykymallit ja ennusteet arvioivat maaperän muodostaman hiilinielun suuremmaksi kuin tämä varasto jatkossa kehittyy.

Vaikka uudet laskelmat osoittavat maaperän muodostaman hiilinielun jäävän oletettua ja toivottua pienemmäksi, suolaantuneita maita voidaan silti käyttää ilmastonmuutoksen vastaisessa taistelussa, Setia ja kumppanit toteavat. Suolaantuneilla mailla maaperään kertynen ja kertyvän hiilen hajotus on hyvin hidasta, ja siten ilmakehään vapautuvan hiilen määrä on pinta-alayksikköä kohti alhainen. Maapallolla elää paljon kasveja, jotka menestyvät suolaisessa maaperässä. Tällaisten lajien kasvattaminen hiilinieluja muodostmaan olisi hyvä keino pitää elintarviketuotantoon tai muuhun taloudelliseen toimintaan sopimattomat suolamaat arvokkaassa käytössä.

Mainokset