Avainsanat

, , , , , , , ,

Allergikkojen vihaama pujo on mainettaan parempi kasvi.

Loppukesällä kukkiva pujo (Artemisia vulgaris), joka tunnetaan myös yleisen marunan nimellä, on heinänuhasta kärsivien pahimpia vihollisia. Pujon siitepöly saa aikaan yhden voimakkaimmista reaktioista, ja ikävä kyllä lajia tavataan runsaana käytännöllisesti katsoen kaikkialla. Mutta on pujo paljon muutakin kuin allergikkojen riesa. Varsinkin aikoina entisinä maruna oli erittäin monipuolinen ja arvokas hyötykasvi.

Parantavana yrttinä pujo tunnetaan vanhastaan etenkin naisten suosikkina. Jo Elias Lönnrot kertoi vuonna 1860 ilmestyneessä Suomen Kasviossa pujon olevan ”hyödyllinen vaimoväen vaikealähtöisiä juoksuja korjaamaan”. Päivittäin nautittu annos pujosta valmistettua teetä poistaa kuukautiskivut ja myöhemmällä iällä vaihdevuosivaivat pysyvästi. Perinteitä näillä käyttötavoilla lienee historian alkuhämäristä lähtien, sillä pujon suvun nimenkin on antanut itse neitsyyden jumalatar Artemis.

Vuonna 1628 painettu ruotsalainen yrttikirja mainitsee pujolle 26 erilaista hyötykäyttötapaa. Lääkinnällistä tehoa pujolla on ainakin ruoansulatusvaivoihin, verenkiertohäiriöihin, yskään ja jopa kaatumatautiin. Lievänä uutoksena pujo rauhoittaa ylihermostunutta ihmistä, ja unettomuudesta ei tarvitse kärsiä, kunhan täyttää tyynynsä pujon versoilla.

Pujolla on ratkaiseva osuus vaikeiden ihosairauksien hoitoon Kiinassa 1650-luvulla kehitetyssä menetelmässä, jossa pujon lehtien alapinnan valkeasta nukasta kierretty kartio asetetaan potilaan iholle. Kuiva nukka sytytetään palamaan, jolloin liekin aiheuttama kipu saa alkuperäisen vaivan väistymään. Menetelmää sanotaan käytetyn myös reumapotilaiden vaivojen ”lääkitsemiseen” vielä 1900-luvun alussa.

Myös keittiön puolella pujoa on arvostettu, ainakin oluen maustamisessa maruna oli suosiossa ennen humalan käytön yleistymistä. Nykyisinkin pujoa käytetään ruoanlaitossa. Ainakin Keski-Euroopassa matkailevat voivat saada lautasilleen marunalla maustettua lintupaistia. 

Kasvilla on monipuolisia taikavoimia

Onpa pujosta jopa doping-aineeksi. Mainittu 1600-luvun ruotsalainen opaskirja kertoi väsyneen matkamiehen saavan virkistystä pestessä jalkojaan pujokylvyssä. Roomalainen kirjailija ja luonnontutkija Plinius vanhempi menee astetta pitemmälle kertoessaan teoksessaan Naturalis historia pujolla olevan suorastaan maagisia kykyjä: ”Matkamies, joka kiertää pujoa ympärilleen ei voi tuntea väsymystä. Häntä ei myöskään voi myrkyt tai villipedot vahingoittaa – ei edes aurinko”.

Kukinta-aikaan pujon siitepölyä ei pääse karkuun, sillä kasvia tavataan käytännöllisesti katsoen kaikilla joutomailla.

Pohjois-Suomessa pujoa on jopa istutettu pihoille koristekasviksi. Yllättävää toimintaa, kun tätä nykyä monissa suomalaissa kaupungeissa ja muissa taajamissa järjestetään talkoita ja pujonkitkentäpartiot nyhtävät pahaa rikkaruohoa jopa kuukausipalkkaisina virkamiehinä. Työtä tämän vaikean allergianaiheuttajan tuhoaminen kyllä vaatii.

Monivuotinen pujo lisääntyy sekä juurakoiden avulla että siemenistä, joita todella riittää. Vaatimattoman näköinen pujo ei edes yritä houkutella hyönteisiä kukkiensa pölyttäjiksi, vaan turvautuu helpompaan tuulipölytykseen. Menetelmän sattumanvaraisuus vaatii paljon kukkia ja suunnattomia määriä ilmaan vapautettavaa siitepölyä, mikä tekee kasvista allergikkojen painajaisen. Ja kyllä satsaus tehoaakin: kasvikirjojen mukaan yhdestä pujoyksilöstä voi kesän aikana kehittyä 700 000 siementä.

Pahamaineisen kasvin puolustukseksi on syytä sentään mainita, että aikaisemmin pujo tunnettiin kodeissa monikäyttökasvina, joka häätää täit ihmisten hiuksista ja luteet huoneiden seiniltä.

Marunan suvun kasveista Suomessa tavataan myös koiruohoa eli malia (Artemisia absinthium), joka on sekin hyvin monipuolinen hyötykasvi, etenkin lääkinnällisissä ja aromiainekäytössä (Koiruoho on maukas matolääke; Tiedebasaari 3.8.2012; https://tiedebasaari.wordpress.com/2012/08/03).

Mainokset