Avainsanat

, , , , , , , , , ,

Piparjuuri on aliarvostettu, luontoamme rikastuttava monikäyttökasvi.

Katujen ja teiden varsia koristaa keskikesällä hyvin yleisenä komea rikkaruoho,
joka ansaitsisi nykyistä enemmän huomiota. Alunperin Etelä-Venäjän joki- rannoilta kotoisin oleva, reilun metrin mittaiseksi kasvava, valkokukkainen piparjuuri (Armoracia rusticana) on monikäyttöinen, jo tuhannen vuoden ajan ihmistä palvellut hyötykasvi. Historiankirjat kertovat, että Turun seudulla on viljelty piparjuurta jo 1600-luvulla. Hyödyn aikakautena tunnetulla 1700-luvulla tämän lääke- ja maustekasvin viljely levisi lähes koko maahan. Pitkään piparjuuri oli yksinomaan yrttikasvi, jota oppineet neuvoivat käyttämään mm. käärmeen- puremien hoidossa.

Nykyisin piparjuuri tunnetaan parhaiten kirpeänä mausteena, jota käytetään muun muassa liha- ja kalaruokien sekä kastikkeiden valmistukseen. Britit tuskin saisivat paahtopaistiaan syödyksi, jos ateriaa ei höystetä piparjuurella. Vaikka maustetta käytetään hyvin yleisesti, piparjuuren kaupallinen viljely on
maassamme harvinaista. Edellytyksiä viljelylle kyllä olisi, mutta kunnollisen
sadon saaminen lienee monelle yrittäjälle turhan työlästä.

Piparjuurta lisätään suvuttomasti. Kaupallisessa viljelyssä sivuhaaroista
puhdistetut juuren kappaleet istutetaan uudelleen joka kevät. Luonnossa
piparjuuri sen sijaan on monivuotinen. Viljelyn onnistumisesta ei tarvitse
huolta kantaa, sillä piparjuuri on erittäin tuottokykyinen ja sitkeä kasvi,
usein liiankin elinvoimainen.

Lähes jokaisesta juuren kappaleesta syntyy uusi kasvi. Tehokkaan kasvullisen
leviämisen ansiosta piparjuuresta onkin tullut laajalle levinnyt ja vaikeasti
kitkettävä rikkaruoho. Parhaat kasvupaikat piparjuuri on löytänyt joutomailta,
teiden ja katujen varsilta sekä kaatopaikoilta.

Vuosisatoja jatkunut kasvullinen lisääminen on tehnyt piparjuuren lukuisista
kukista jokseenkin hyödyttömiä. Kasvin sadoissa kukissa käy kyllä pölyttäviä
hyönteisiä, mutta itämiskykyisiä siemeniä syntyy äärimmäisen harvoin.

Näyttää siltä, että useimmat vuosisatojen ajan yksinomaan juurenkappaleista
levitetyt piparjuuret ovat lähtöisin samasta emokasvista eli ovat
perinnöllisesti identtisiä. Siemeniä kuitenkin syntyy vain, jos kukat
pölyttyvät toisen yksilön siitepölyllä – näin koko paikkakunnan, ehkä jopa koko
maan piparjuuret jäävät pölytyksestä huolimatta ”sisaruksina” ilman siemeniä.
Hyötykäyttöön otetaan piparjuureen käsivarren paksuinen ja yli puolimetrinen
pääjuuri. Piparjuuren maanalaisten osien sisältämät glykosidit muuttuvat veden
kanssa reagoidessaan voimakasaromiseksi ja kirpeän makuiseksi sinappiöljyksi,
jolla on käyttöä sekä lääkkeenä että mausteena.

Piparjuurta voi käyttää sekä ulkoisesti että sisäisesti. Iholle levitetty seos
tehostaa pintaverenkiertoa. Yrttijuomat puolestaan antavat helpotusta mm.
hengitysvaikeuksissa, tavallisesta yskästä aina keuhkoputkentulehduksen hoitoon saakka. Runsaasti C-vitamiinia sisältävä piparjuuri oli aikaisemmin tärkeimpiä keripukin ehkäisijöitä.

Piparjuurella on myös antibioottisia, taudinaiheuttajia tuhoavia kykyjä.
Tuoreen juuren sisältämät yhdisteet tuhoavat homeita ja bakteereita. Huippuna
voidaan pitää väitettä, jonka mukaan piparjuuri parantaisi jopa hepatiitti- virusten aiheuttamaa maksatulehdusta.

Piparjuuren monipuolisuutta ylisti jo kansalliskirjailijamme Elias Lönnrot
vuoden 1860 Suomen kasviossaan. Lönnrotin mukaan piparjuuri ”käy lääkkeeksi mm. jäsenkolotusta ja rinnan-ahdistusta vastaan ja saattaa myös monessa muussakin sisänäisessä kivussa, vatsan väänteissä jne. lievitystä, jos sitä iholle asetetaan”.

Mainokset