Avainsanat

, , , , , , , ,

Polttavista karvoistaan huolimatta nokkonen on sekä sisäisesti että ulkoisesti käytettynä monipuolinen hyötykasvi.

Harva kasvi puolustautuu hyökkääjiään vastaan yhtä tehokkaasti kuin nokkonen (Urtica dioica). Ohuet, katketessaan viiston kärjen muodostavat lasinterävät piikit läpäisevät paksuimmankin ihon. Karvojen katketessa haavaan valuu ilkeäsi polttavia muurahaishapon suoloja, asetylkoliinia ja histamiinia sisältävää nestettä. Kerran nokkosta haukattuaan kasvinsyöjäeläimet oppivat pian jättämään ilkeän kiusankappaleen rauhaan. Näin oli ennen, mutta ei enää. Muista kasvissyöjistä poiketen ihminen käyttää nokkosta hyväkseen – ja hyvin moniin tavoin hyödyntääkin.

Nokkosen lehdissä on puolta enemmän vitamiineja kuin pinaatissa tai appelsiineissa. Samoin kivennäisaineita kuten fosforia, kaliumia, kalsiumin ja monia hivenaineita nokkosen lehdistä saa enemmän kuin mistään tavanomaisessa ruokavaliossa käytettävästä ravinnosta. Varovaisuutta nokkossalaatin poimijan on kuitenkin noudatettava, sillä kasvi kerää lehtiinsä terveydelle hyvinkin haitallista nitraattia. Nokkosia ei saakaan kerätä esimerkiksi karjatilojen tai vastaavien läheltä ja yleensäkään paikoilta, joilla maaperä on hyvin typpipitoinen.

Nokkosruokien valmistus on luontoon palaavan kaupunkilasisukupolven ensimmäisiä suuria oivalluksia, valittiinpa nokkonen jopa ”vuoden hyötykasviksi” vuonan 1982. Nykyisin sanoma- ja aikakauslehtien ruokapalstat julkaisevat joka kevät lukuisia erilaisia nokkossalaattien, keittojen ja leivonnaisten reseptejä.

Sadassa grammassa nokkosen nuoria lehtiä on C-vitamiinia 150 milligrammaa. Lisäksi lehdissä on paljon A-, B2- ja K11- vitamiineja. Salaattina nokkonen on jopa parempaa kuin Kippari Kallen voimien salaisuus eli pinaatti, jonka runsasta käyttöä rajoittaa lehtien oksaalihappo.

Alkuperäinen nokkosen hyötykäyttö lienee ollut kuitukasvina, jollaisena sitä viljeltiin kaikkialla Euroopassa vielä 1800-luvulla. Nokkosen niinikuidut ovat vähintään yhtä pitkiä kuin pellavalla, parhaimmillaan ainakin kahdeksan senttimetrin pituisia. Skandinaavit ovat tunteneet nokkosen tekstiilikasvina jo kivikaudella, jolloin kuiduista valmistettiin muun muassa kalaverkkoja.

Parempaa kuin Kippari Kallen suosikki pinaatti

Nokkosen kuiduista kudottu paita oli hyvin kestävä työvaate, jonka selluloosakuidut vain vahvistuivat kankaan kastuessa. Vasta puuvillan yleistyminen 1800-luvulla syrjäytti nokkosen kangasmateriaalina. Saksassa nokkoskuiduista on valmistettu 1700-luvulla myös paperia.

Nokkonen on myös ikivanha lääkekasvi. Naantalin luostarin yrttikirjan kerrotaan suositelleen nokkosta keltataudin, paiseiden ja koiranpuremien hoitoon. Vanhoissa keskieurooppalaisissa lääketieteellisissä kirjoissa kerrotaan nokkosella parannetun myös reumatismia.

Nuorista nokkosen lehdistä valmistettu tee sisältää paljon rautaa ja on siksi tunnettu anemian parantajana. Vanhat keskieurooppalaiset oppikirjat lupaavat nokkosen parantavan mahavaivoja, sokeritautia, ripulia, verenvuotoa ja kaikenlaisia iho-oireita. Nokkonen on edelleen monissa maissa virallinen kauppayrtti., josta valmistetaan lääkkeenomaisia tuotteita.

Ilkeästi polttavaa rikkaruohoa on ehkä vaikea kuvitella rakkauden ja intohimon tuojaksi, mutta tällaisena aikakirjat nokkosen tuntevat. Ajanlaskumme alkuaikoina kreikkalainen oppinut Dioskorides valmisti lemmenlääkettä keittämällä nokkosen siemeniä viinissä. Myös vanha suomalainen kansanviisaus tuntee nokkosen tehon impotenssin poistajana sekä sukupuolisen halukkuuden herättäjänä.

Mainokset