Avainsanat

, , , ,

Sardiini on tyyppiesimerkki valtamerien pienikokoisista kalalajeista, jotka ovat ”tuottoisimmillaan” päätyesään petojen ravinnoksi.

Valtamerien kalakantojen liikapyynti eli ryöstökalastus on johtanut useiden ihmisenkin taloudelle tärkeiden lajien hälyttävään vähenemiseen ja jopa paikallisiin sukupuuttoihin. Todellinen ongelma on valikoiva kalastus, jossa pyydyksiin jääneistä kaloista vain osa otetaan talteen ja hyödynnettäviksi ja suuri osa paiskataan takaisin mereen. Pois heitetty niin kutsuttu sivusaalis on usein kärsinyt suurissa pyydyksissä niin paljon, etteivät kalat enää vapauduttuaan ole elinkelpoisia. Valikoivalla kalastusalella on suuri merkitys paitsi kalakantojen rakenteelle myös ihmisen taloudelle. Jos kalastuselinkeino pyytää meristä väärän kokoisia kaloja, koko eliöyhteisö voi kärsiä, ja tällöin kärsii myös ihmisen kalastuselinkeino. Pienikokoisiin kalalajeihin keskittyvä teollinen massapyynti johtaa usein siihen, että merien suuret petokalalajit kärsivät ravintopulasta. Ja nämä suuret kalat olisivat ihmisenkin taloudelle huomattavasti arvokkaampaa saalista kuin kooltaan pienet vaikkakin lukumäärältään ylivoimaiset kalalajit.

Pienikokoiset merien kalat olisivat yli kaksi kertaa arvokkaampia suurten petokalojen saaliina kuin ihmisen kalastamina, kertoi The Guardian Weekly -lehti 13.4.2012 raportoidessaan The Lenfest Forage Fish Task Force -järjestön julkaisemasta tutkimuksesta. Kalatalouden asiantuntijat ovat huolissaan etenkin pienikokoisina pyydettävistä lajeista kuten anjoviksesta, silakasta ja sardiinista. Nämä lajit ovat arvokkaita paitsi kaupallisen kalastuselinkeinon himoitsemana saaliina myös suurten petokalojen, merilintujen ja -nisäkkäiden keskeisenä ravintona.

Pienikokoisten parvissa elävien kalojen osuus koko maailman kaupallisen kalastuselinkeinon saaliista on 37 prosenttia, ja näiden saaliiden taloudellinen arvo nousee 5.6 miljardiin dollariin (noin 4.3 miljardiin euroon). Vaikka saalis on suuri, vain 10 prosenttia tästä kalamäärästä tulee käytettäväksi suoraan ihmisravintona. Pääosa eli 90 prosenttia kokonaissaaliista käytetään suoraan tai jalostetaan karjan tai kasvatuskalojen rehuksi tai kalaöljyiksi.

Tutkijat arvioivat, että mainitut pienikokoisten parvikalojen taloudellinen  arvo nousisi 11.3 miljardiin dollariin eli (noin 8.7 miljardiin euroon), jos kalat välttäisivät ihmisen pyydykset ja jäisivät meren suurikokoisten kalojen ravinnoksi. Esimerkkeinä valtamerien tärkeistä – myös ihmisen taloudelle merkittävistä peto-saalis -suhteita raportti mainitsee Pohjanmeren tuulenkala–turska -parin sekä trooppisen Tyynenmeren sardiini–tonnikala -parin. Sekä turska että tonnikala ovat taantuneet osin suoran ryöstöpyynnin mutta myös niiden tärkeimpien saalisaajien liian voimakkaan pyynnin seurauksena.

Asiantuntijaraportin mainitsemat miljardiluokan talousarvot ovat kuitenkin vain osa merien kalakantojen todellista kokonaisarvoa. Kukaan ei pysty laskemaan taloudellista arvoa sille kalastolle, jonka varassa meren linnusto ja merinisäkkäät elävät. Raportin tekijäryhmään kuuluvan, yhdysvaltalaisen Washingtonin yliopiston tutkijan Dee Boersman tarkkailemilla pingviineillä  poikastuotanto oli suoraan riippuvainen meren kalakannoista. Jos pingviinit joutuvat hakemaan kalaravintoa itselleen ja jälkeläisilleen korkeintaan 50–80 kilometrin etäisyydeltä, naaras saa keskimäärin kaksi poikasta kerrallaan. Jos pyyntimatka pingviiniyhdyskunnan ja kalaparvien välillä on yli 140 kilometriä, laji saa kerrallaan vain yhden jälkeläisen. Ja jos kalastusmatkat venyvät yli 200 kilometrin mittaisiksi, pingviinit eivät pysty saamaan aikaan lainkaan poikasia.