Avainsanat

, , , , , ,

Käenrieskojen vuotuisen elinkierron on oltava erittäin nopea.

Luonnossa tai kaupunkien puistoissa kulkijan kannattaa pitää silmänsä avoimina, sillä yksi Suomen kevään viehkeimmistä ilmestyksistä ilmestyy maisemaan pian lumien sulamisen jälkeen. Liljakasveihin kuuluvat isokäenrieska (Gagea lutea) ja pikkukäenrieska (Gagea minima) ovat kevään ensimmäisiä ja myös kiireisimpiä kukkakasveja, joiden koko kehityskierto täyttyy jo kesäkuun alussa. Kahdesta lajistamme isokäenrieska kukkii yleensä ensimmäisenä, noin viikkoa pikkuveljeään aikaisemmin.

Jo ennen varhaista kukkimistaan käenrieskat ovat kevään värittömässä maastossa kaunistus, sillä kasvien ohuet lehdet ovat kuin pääsiäisenviettoa jatkava rairuohoviljelmä.

Maanalaisesta sipulista työntyy lounaisrannikon rehevämultaisilla nurmimailla esiin yksi neulamaisen kapea lehti, jonka tyveltä siro vaaleankeltainen
linjankukka puhkeaa loistoonsa reilua viikkoa myöhemmin. Sisämaassa
käenrieskojen kukinnan alkua saa yleensä odotella vapun tienoille saakka.
Niin näyttäviä kuin käenrieskat kevään muuten ankeassa maisemassa ovatkin,
silmänilo jää hyvin lyhytaikaiseksi. Heti muiden ruohokasvien sekä puiden ja
pensaiden lehtien kehittyessä nämä kasvikunnan hentoisimmat tukahtuvat
voimakkaampien kilpailijoiden varjostukseen.

Kukkien heleä keltainen väri houkuttelee varhain lentäviä hyönteisiä, joiden
vierailut hyödyttävätkin molempia osapuolia. Vastapalvelukseksi siitepölyn
siirtotyöstä käenrieska palkitsee kärpäset ja kovakuoriaiset runsaalla medellä.
Käenrieskojen siementuotanto on silti sattumanvaraista ja vähäistä. Osansa
jälkeläistuoton niukkuuteen on kevään armottomilla säillä. Hallat tuhoavat
usein leijonanosan kehittyvistä hedelmistä. Toinen syy on pysyvämpi, sillä
käenrieskalla tavataan poikkeuksellisen paljon heteiden ja emien periytyviä
epämuodostumia.

Niukkalukuisten siementensä levittämiseen käenrieska on kehittänyt tehokkaan ja harvinaisen yhteistyökumppanuuden. Hedelmien pinnoilla on runsaasti öljyä
sisältäviä lisäkkeitä, jotka houkuttelevat muurahaisia. Ruokavarastoja
kuljettavat muurahaiset ovatkin käenrieskan lähes ainoa toivo levitä uusille
kasvupaikoille. Muutaman sentin vuosivauhdilla käenrieskat levittäytyvät
kasvullisesti pienten sivusipulien avulla.

Pikkukäenrieska on ilmeisesti ihmisen tuoma kasvi, joka saapui maamme
eteläisimpiin osiin varhaisimman peltoviljelyn mukana. Nyt laji on kuitenkin
täysin kotiutunut ja tulee toimeen luonnossa omillaan.

Isokäenrieska sen sijaan lienee eteläisen Suomen tammi- ja pähkinälehtojen ja
rantalepikoiden alkuperäinen asukas. Ihmisen mukana isokäenrieska on levinnyt
mm. Hämeen puutarhoihin ja näistä villiytyneenä kotiutunut luontoon.

Monen muun kevätkukan tapaan käenrieskan elinkiertoa leimaa hirmuinen kiire. Kukinta kestää alle viikon ja kasvin lehdetkin lakastuvat jo ennen keskikesää. Niin tärkeää on maksimoida lyhyen kasvukauden aikainen energiantuotanto, että käenrieskan terälehtien ulkopinnatkin ovat vihreitä, ilmaraoilla varustettuja yhteyttäviä elimiä. Muutenkin käenrieskan kukat ovat toimissaan aktiivisia sulkeutumalla öiksi ja sadesäiden aikana.

Herkkiä hede- ja emilehtiä suojaava sulkeutumismekanismi perustuu kukkalehtien ylä- ja alapintojen vuorottain nopeutuvaan kasvuun.

Lyhyen elämänsä jälkeen käenrieskan varsi muuttuu pehmeäksi ja taipuu
pitkälleen maahan. Kuolemaa tämä ei silti osoita, sillä kasvun ja kukinnan
tyhjiksi imemän sipulin vieressä on maan sisällä jo uusi, seuraavan kevään
ihmeen toteuttava energiarikkaalla tärkkelyksellä täytetty sipuli.

Mainokset