Avainsanat

, , , , ,

Hauki on yksi tehokaimmin metyylielohopeaa kudoksiinsa keräävistä kalalajeista.

Vielä 1980-luvulla luonnon happamoituminen ihmisen aiheuttamien rikki- ja typpiyhdisteiden takia oli suurin ympäristöuutinen ja yleinen huolen aihe. Kun metsät alkoivat pahimpien ilmansaastekeskittymien läheisyydessä kuolla ja järvet muuttuivat kalattomiksi, kansainvälinen yhteisö reagoi nopeasti. Tiukat, useimpien maiden hyväksymät ja noudattamat päästörajoitukset, savukaasujen puhdistuslaitteet sekä vähärikkiset polttoaineet vähensivät ongelmaa nopeasti. 1990-luvun lopulla muut suuret ilmastokysymykset – ensin yläilmakehän otsonikato ja pian maailmanlaajuinen ilmastonmuutos – sysäsivät niin kutsutut happosateet historian lehdille. Ongelma on toki ajankohtainen edelleen etenkin maissa, joissa kivihiiltä poltetaan vanhanaikaisella tekniikalla ja joissa autoissa ei ole katalysaattoripuhdistimia.

Happosade on esimerkki luonnon järjestelmien monimutkaisuudesta ja arvaamattomuudesta. Usein käy niin, että yhden ongelman ratkaisu aiheuttaa uusia, ennalta arvaamattomia ongelmia. Voitto happosateista näyttää norjalaisten havaintojen mukaan lisänneen järvikalojen elohopeapitoisuuksia.

Elohopea (Hg) oli vuosikymmeniä, varsinkin 1960- ja 1970-luvuilla ympäristöpolitiikan ja -keskustelun kuumin aihe, aiheuttaahan tämä metalli vakavia, jopa kuolemaan johtavia hermostovaurioita jo pieninä annoksina. Kun luontoon ihmisen toimesta joutuneen elohopean riskit ymmärrettiin, päästöjä vähennettiin välittömästi. Kerran luontoon joutunut elohopea pysyy siellä kuitenkin lähes ikuisesti, ja valitettavasti elohopea on ravintoverkoissa eliöihin helposti rikastuva raskasmetalli. Päästörajoitukset ja käyttökiellot ovat kuitenkin vaikuttaneet, ja eliökunnasta ja elottomasta luonnosta mitatut elohopeapitoisuudet ovat olleet jo pitkään laskusuunnassa. Siksi oli yllätys, että vuonna 2009 Norjan ympäristöviranomaiset havaitsivat järvikalojen elohopeapitoisuuksien alkaneen taas kohota vuodesta 1991 lähtien.

Norjan valtiollisen Maatalouden ja ympäristön tutkimuskeskuksen (Bioforsk) tutkijat alkoivat selvittää sadeveden neutraloitumisen vaikutuksia luonnossa. Tutkija Ståle Haalandin johdolla Environmental Science & Technology -tiedelehdessä 13.2.2012 julkaistussa tutkimuksessa osoitetaan veden pH-arvon nousun (vähentyneen happamuuden) lisänneen järvien ja niiden lähiympäristön maaperässä olevien eloperäisten ainesten liukoisuutta.

Aikaisemmat tutkimukset ovat osoittaneet, että maaperässä varsin pysyvänä ja heikosti reagoivana varastoitunut elohopea muuttaa nopeasti kemiallista olomuotoaan päästessään reagoimaan liukoisen orgaanisen aineksen kanssa. Reaktioissa syntyy metyylielohopeaa ei Hg:n muotoa, joka on kaikkein myrkyllisin kaikille eliöille – myös ihmisille – ja joka rikastuu erittäin tehokkaasti ravintoverkoissa. Suurimmat elohopeapitoisuudet mitataankin ravintoverkkojen huipulla olevista eläimistä kuten petokaloista ja linnuista. Myös ihminen voidaan rinnastaa ravintoverkon huipulla oleviin petoihin.

Kohdennetussa seurannassa Haaland ja kumppanit vertasivat kalojen elohopeapitoisuuksien ja ympäristön liukoisen orgaanisen aineksen pitoisuuksia kolmessa Etelä-Norjan järvessä joilta oli ahvenesta ja lohista pitkäaikaisia elohopeamittaussarjoja. Vertailussa todettiin erittäin vahva korrelaatio liukoisen orgaanisen aineksen ja kalojen elohopeakertymien välillä. Kahden ilmiön korrelaatio, samanaikainen esiintyminen, ei vielä välttämättä merkitse syy/seuraus -suhdetta, mutta teoreettiset ja käytännön näytöt puhuvat vahvasti sadeveden alentuneen happamuuden ja kalojen elohopeamuutosten yhteydestä.

Mainokset