Avainsanat

, , , , , , , , ,

Mitä sameampaa vesi on, sitä vaikeampaa näköhavaintoon perustuva saalistus on ahvenille.

Suomalaisille sisävesille on tyypillistä suuri humusyhdisteiden määrä, mikä värittää veden tummaksi, yleensä ruskean sävyiseksi. Veden väri on ihmisen harjoittamalle monikäytölle haitallista muun muassa vaikeuttaessaan talousveden puhdistusta ja vähentämällä vapaa-ajanviettoon liittyvää viihtyisyyttä. Myös luonnon eliöstölle humusvedet voivat olla elämää vaikeuttava elinympäristö. Esimerkiksi vesieläinten ravinnonhankinta vaikeutuu, kun humuspitoisuus vähentää näkyvyyttä. Vesissämme yleisen ja virkistyskalastajien suosituimman petokalaa ahvenen (Perca fluviatilis) saalistus on humusvesissä heikompaa kuin kirkkaissa vesissä.

Helsingin yliopiston tutkijan Satu Estlanderin johdolla Boreal Environment Research -tiedelehden verkkoversiossa julkaistussa ja vuonna 20112 painetussa lehdessä ilmestyvässä tutkimuksessa selvitettiin ahvenen kasvua ja kykyä saalistaa pieneliöistä koostuvaa plankton-ravintoa tummavetisissä, niin kutsutuissa humusjärvissä. Veden värin ohella sekä akvaario-oloissa että luonnonvesissä toteutetun tarkastelun kohteena olivat kalapopulaation koko ja kalatiheys, joilla on merkittävä vaikutus yksilön kilpailutilanteisiin ja onnistumiseen ravinnonhankinnassa.

Valvotuissa akvaariokokeissa veden värin vaikutus ahvenen saalistustehokkuuteen todettiin – näköaistiin perustuvassa saalistuksessa loogisesti – merkittäväksi: Mitä tummempaa kalojen elinympäristön vesi on, sitä vaikeampaa planktonin saalistus kaloille on. Lajienvälinen kilpailu ravinnosta on huomattavasti vähäisempää. Ahvenen kanssa samasta ravinnosta kilpailevien särkien läsnäololla ei ollut merkittävää vaikutusta ahvenen ravinnonhankinnan tehokkuuteen.

Kalatiheyden lisääntyminen johtaa ainakin rajallisen ravintomäärän olosuhteissa yksilö- ja lajikohtaisen kilpailun voimistumiseen. Estlanderin ja kumppanien tuloksissa kalatiheyden lisääntyminen alensi yksilökohtaista saalismäärää jonkin verran sekä puhtaasti ahvenista koostuvassa populaatiossa että ahventen ja särkien kilpaillessa samasta ravinnosta. Kalatiheyden vaikutus ei ollut kuitenkaan tilastollisesti merkitsevä kummassakaan tapauksessa.

Luonnonoloissa tutkimusta tehtiin viidellä eteläsuomalaisella, Evon seudun pikkujärvellä, joista jokaisesta koottiin aineisto ahventen ravintoanalyyseihin kuudesti yhden kesäkauden aikana. Humuspitoisten vesien luonnehtimien järvien kenttätutkimuksissa havaittiin, että veden värillä on ratkaiseva merkitys siihen aikatauluun, jossa ahven yksilönkehityksensä kuluessa siirtyy saalistuksessaan planktoneliöistä muihin, suurempiin ravintokohteisiin.

Humuspitoisuuden todellinen merkitys paljastui verrattaessa kalan pituuskasvun ja veden värin yhteyksiä todennäköisyyteen, että ahven käyttää ravintonaan pieneliöstöä. Siirtyminen planktoneliöistä muihin saalistuskohteisiin on riippuvainen kalan koosta: Loogista kaikissa vesissä on suhde, jossa kasvaessaan kookkaammaksi ahven siirtyy pieneliöistä suurempiin saaliskohteisiin. Humusjärvissä veden värillä on oma osuutensa tässä siirtymässä. Estlanderin ja kumppanein havaintojen mukaan planktonin osuus ahvenen ravinnosta oli jokseenkin sama eli lähes yksinomainen noin 8–9 -senttisiksi saakka. Tätä kookkaammilla ahvenilla planktonin osuus väheni veden värin mukaan: Mitä tummempaa järvivesi oli, sitä pienempinä ahvenet siirtyivät planktonista muihin, oletettavasti suurikokoisempiin saalistuskohteisiin.

Mainokset