Avainsanat

, , , , , , , ,

Kiinalaisten uusin ”superriisi” tuottaa noin 20 prosenttia keskimääräistä suurempia hehtaarisatoja.

Uusimmalla lajikkeella 13.9 tonnin hehtaarisato, yli kaksi kertaa keskiarvoja enemmän

Maailman väkirikkaimman valtion Kiinan väestön ruokavalion tärkein osa on riisi, jonka tuottajana jättivaltio on päässyt jo ainakin lähelle omavaraisuutta. Syyskuussa 2011 julkaistun viisivuotissuunnitelman tavoitteena on saavuttaa omavaraisuus riisin, vehnän ja maissin tuotannossa vuoteen 2015 mennessä. Kaudella 2006–2010 omavaraisuusaste oli 95 prosenttia. Oman kysynnän tyydyttämisen ja ajoittain vientiinkin riittävän riisin tuotannon julkinen salaisuus on vuosikymmenien ajan määrätietoisen jalostustyön tuloksena eri kantamuotojen risteytyksillä kehitetty, virallisesti DH2525 -koodinimellä tunnettava ”superriisi”.

Syksyn 2011 satokauden tuotantoluvuissa on Kiinassa sekä ilon että murheen aiheita. Kielteinen tieto on poikkeuksellisista ilmasto-oloista johtuva yhden satokauden kokonnaissadon jääminen selvästi keskimääristä heikommaksi. Mutta samalla kiinalaiset voivat ylpeinä kertoa uudesta maailmanennätyksestä. Superriisi tuotti Hunanin maakunnassa sijaitsevalla koeviljelmällä ennätykselliset 13.9 tonnia hehtaaria kohti, raportoivat China Today -lehti ja uutistoimisto Xinhua. Kiinalaisissa tilastoissa uusi ennätys on 926.6 kiloa mu -pinta-alayksikköä kohti. Yksi mu on 0.067 hehtaaria eli yksi hehtaari on 15 mu. Syyskuussa 2011 korjattu satomäärä on kaikkien aikojen suurin eli maailmanennätys. Kiinan riisipeltojen keskimääräinen sato on maan tilastoviranomaisten mukaan 6.3 tonnia hehtaaria kohti.

Superriisi on pitkän kehitystyön tulos. Perinteisiin risteytyksiin pohjautuvan kehitystyön käynnistäjä ja kehittäjä on professori Yuan Longping, joka aloitti riisin jalostamisen jo 1960-luvulla. Kiinalaisen riisin jalostustyön saavutuksista on uutisoitu toistuvasti. Longpingin tutkijaryhmän kehittämä riisilajike saavutti 10.5 tonnin hehtaarisadon vuonna 2000, ja 12 tonnin sadonkorjuutulos kirjattiin vuonna 2004. Nämäkin olivat aikoinaan riisinkasvatuksen maailmanennätyksiä.

Ennätyssato kirjattiin Kiinan maatalousministeriön virkailijoiden antamien ohjeiden ja suoran valvonnan alaisena. Kiina on maailman suurin riisin tuottaja, jonka osuus kokonaistuotannosta on noin 33 prosenttia. Vuosittainen riisisato nousee noin 500 miljoonaan tonniin. Jättivaltion 29 miljoonan hehtaarin riisiviljelyksistä noin 25 prosenttia kasvaa uutta superriisin lajiketta.

Uusimman ennätyslajikkeen siementen laajaan vientiin kiinalaiset uskovat pääsevänsä noin viidessä vuodessa. Mutta jo nyt Kiinasta saatuja hybridiriisin lajikkeita viljellään ainakin Intiassa, Vietnamissa ja Yhdysvalloissa. Kehittyneiden kiinalaislajikkeiden avulla hehtaarisadot ovat nousseet noin 15 prosentilla.

Mainokset