Avainsanat

, , , , , , ,

Ensimmäiset koirat muistuttivat nykyistä samojedinkoiraa. Kuva: Kai Aulio.

Ihmisen paras ystävä koira (Canis familiaris) on tunnetusti samaa sukua kuin susi (Canis lupus), ja näillä kahdella on yhteinen biologinen alkuperä. Mutta koiran kesyyntymisen ajasta ja -tavasta on esitetty useita, joskus pahoin ristikkäisiäkin johtopäätöksiä. Se tiedetään, että nykyisin koiraksi määriteltävä laji on ollut ihmisen seuralaisena Euroopassa jo viimeisimmän jääkauden lopulla 17 000–14 000 vuotta sitten. Uusi Venäjältä, Altai-vuoristosta, Razboinichyan luolasta tehty fossiilihavainto muuttaa koiran historian paljon kauemmas menneisyyteen.

Löydösten perusteella koira oli ihmisen seurana jo ainakin 33 000 vuotta sitten. Tämä koiramuoto kuitenkin hävisi myöhemmin jääkauden aikana, kun ihmiset joutuivat muuttamaan asuinpaikkojaan selviytyäkseen hengissä vaikeissa olosuhteissa. Suden vähittäinen tottuminen ihmiseen ja lopulta kehittyminen koiraksi edellyttää paikallaan pysyvää asutusta ja vakaita oloja, toteaa vapaasti internetissä käytettävissä olevassa, Venäjän Tiedeakatemian tutkijan Nikolai D. Ovodovin johdolla PLoS ONE –tiedesarjassa ilmestynyt viiden eri maan asiantuntijoiden tutkimus.

Suden kesyyntyminen ihmisen seurassa eläväksi koiraksi on tapahtunut varmasti monessa paikassa ja eri aikakausina. Kotiutumiskehityksen edellytyksenä on ihmisen ja suden/koiran pysyminen samoilla paikoilla kymmenien eläinsukupolvien ajan. Tällaiset olosuhteet yleistyivät tutkimuksen tekijöiden mukaan vasta noin 19 000 vuotta sitten. Suden kehittyminen koiraksi ei välttämättä edellytä ihmisen tietoista valintaa. Sudet ovat yksinkertaisesti hakeutuneet ihmisen läheisyyteen saadakseen ravintoa helpommin kuin suoraan luonnosta saalistamalla. Tämä sama ilmiö havaitaan myös tämän päivän suurpedoilla, jotka kiertelevät yleisesti asumusten ja karjalaumojen läheisyydessä.

Ennen jääkautta eläneen koiran kohtalona oli sukupuuttoon kuoleminen, eikä tämän muodon perintötekijöillä ole osuutta nykykoiran ominaisuuksiin. Fossiililöydösten analyysissä koiraksi tulkitun eläimen kallon ja muiden luiden mittasuhteiden perusteella vanhin tunnettu koirien edustaja muistutti nykyistä samojedinkoiraa. Eläimen hampaat olivat suuret kuin sudella, ja todennäköisesti koiraksi kehittyvä eläin käyttäytyikin enemmän suden kuin nykykoiran tavoin, tutkijat arvioivat.

Mainokset